Tutkijat ovat löytäneet Venetsian laguunista 2 000 vuotta vanhoja vedenalaisia teitä, joiden uskotaan olleen antiikin roomalaisten käytössä.
Tutkimustietojen perusteella Venetsian laguunin alueella on ollut asutusta jo satoja vuosia ennen kuin Venetsian kaupunkia alettiin rakentamaan 400-luvulla.
New Scientistin mukaan tutkijat tekivät löydöksen tutkittuaan laguunin pohjaa Treportin kanaaliksi kutsutulla alueella.
Lue myös: Englannista löytyi kahlittu luuranko – tutkijat uskovat sen olevan todiste roomalaisten harjoittamasta orjuudesta
– Uskomme, että se oli osa roomalaisten tieverkostoa Venetsian koillisosissa, tutkija Fantina Madricardo sanoi New Scientistille.
Moni Venetsian laguunissa veden alla oleva alue oli Rooman valtakunnan aikaan saavutettavissa jalan.
Tähän saakka on ollut epäselvää, kuinka paljon ihmisasutusta laguunin alueella on ollut, ja teknologia ei ole ollut tarpeeksi kehittynyttä laguunin pohjan tutkimiseen.
– Sukeltajien on vaikeaa tutkia aluetta, koska virtaukset siellä ovat voimakkaita ja Venetsian kanaalin vesi on hyvin sameaa.
Kaikuluotauksen avulla Madricardo kollegoineen löysi 12 arkeologista rakennetta, jotka jatkuivat koillisen suuntaan noin 1 140 metriä.
Rakenteet olivat korkeimmillaan 2,7 metriä korkeita ja pisimmät niistä olivat 52,7 metriä pitkiä.



