Näyttelijä Jussi Vatanen tähdittää Aki Kaurismäen elokuvaa nimeltään Kuolleet lehdet.
Cannesin elokuvajuhlat huipentuvat palkintogaalaan, joka järjestetään lauantaina 27. toukokuuta. Ehdolla on muun muassa ohjaaja-käsikirjoittaja Aki Kaurismäen elokuva Kuolleet lehdet, jota tähdittävät näyttelijät Jussi Vatanen ja Alma Pöysti.
Vatanen ei osaa sen kummemmin kertoa, millä perusteilla Kaurismäki heidät teokseensa valitsi.
– Oli ilmeisesti nähnyt minun ja Alman aikaisempia töitä. Tuli soitto, haluaisinko tulla tapaamaan häntä. Olihan se todella kiinnostavaa, ja tietysti haluaa olla tuollaisessa projektissa mukana, kun Aki taisi muutama vuosi sitten mainita, ettei ole välttämättä enää elokuvia tekemässä, Vatanen kertoi MTV Uutisille Cannesista 25. toukokuuta.
Kaurismäen kanssa työskentelyä Vatanen pitää varsin mukavana. Kaurismäki on hyvin omanlaisensa ja hänellä on elokuvissaan usein erikoinen tyylilaji.
– Kuvauksissa näkyi, että Akin visio on todella kirkas siitä, mitä hän haluaa. Näyttelijälle se on kiva asia. Tietää puitteet ja raamit, missä täytyy toimia. Olihan se sillä tavalla erilaista, että Aki käyttää vielä oikeaa filmikameraa. En ole koskaan aiemmin mitään sellaiselle kuvannut. Rento ja ammattitaitoinen tunnelma.
Vaikka Kaurismäen visio on selkeä, niin Vatasen mukaan hän kuitenkin kuuntelee aina työryhmää ja näyttelijöitä. Tosin hän on miettinyt kaiken hyvin valmiiksi ennen kuin elokuvaa aletaan edes kuvata.
Lue myös: Aki Kaurismäen Kuolleet lehdet -elokuvaa hehkutetaan kansainvälisesti: ”Elokuva, jolla on suuri sydän”
– Ei siinä ollut oikeastaan edes sellainen olo, että tekisi hirveästi mieli ehdotella tai kyseenalaistaa mitään. Kaikki tuntui niin valmiilta ja hyvältä. Aki on hyvä kirjoittaja. Käsikirjoitus oli jo itsessään melkoinen luomus. Hän on hyvä tiivistämään, että se on kuin runoutta. Pystyy vähillä sanoilla sanomaan paljon ajatuksia, tunteita ja tunnelmia.
