Helsingin hovioikeus tuomitsi vantaalaismiehen sakkoihin tämän poseerattua poliisin asua muistuttavissa varusteissa verkon seuranhakupalstalla ja muutenkin käyteltyä poliisin varusteita muistuttavaa esineistöä epäsopivalla tavalla.
Video: Poliisin esitutkintamateriaalista käy ilmi, minkälaista materiaalia miehes piti hallussaan.
Miehellä oli poliisin varusteita muistuttavia asusteita ja ajoneuvoja tämän työn puolesta, sillä hän luovutti erilaisiin televisio- ja elokuvatuotantoihin poliisin välineistöä muistuttavaa rekvisiittaa. Miehellä oli tähän toimintaan lupa.
Poseerasi poliisina deittipalstalla
Syytteet koskivat varusteiden asiatonta käyttöä tämän taiteellisen toiminnan ulkopuolella. Mies muun muassa oli ottanut itsestään kuvan varusteissa poliisiauton vierellä ja laittanut sen seuranhakupalstalle. Hän oli kuvan yhteydessä ilmoittanut ammatikseen poliisin. Hän myös jatkoi poliisina esiintymistä naiselle, johon tutustui sivustolla.
– Hovioikeus katsoo, että kyseisenlaisen valokuvan käyttämistä yksityisessä tarkoituksessa seuranhakupalveluissa on pidettävä tunnusmerkistön mukaisena oikeudettomana käyttönä. Lisäksi kuva on ollut omiaan antamaan vaikutelman siitä, että kuvassa esiintyvä henkilö olisi poliisi, hovioikeus lausui.
Antoi "virkamerkkejä" lähipiirilleen
Lisäksi mies markkinoi henkilönvuokrauspalveluita kuvilla, joissa esiintyi henkilöitä autenttisten poliisiasujen näköisissä vaatteissa. Palvelusta vuokrattiin henkilöitä esimerkiksi polttareihin.


