Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) johtaja Mika Salminen pitää lähes mahdottomana, että koronaviruksen niin kutsutun deltamuunnoksen leviämistä voisi täysin estää.
Salmisen arvionsa mukaan muunnos leviää koko maailmaan. Deltamuunnosta on Suomessa esiintynyt jo usean kuukauden ajan.
Sinällään virusten muuntuminen on tyypillistä, eikä koronavirus tee tässä poikkeusta. Salminen ei kuitenkaan pidä tilannetta Suomen kannalta erityisen huolestuttavana.
– Ei ole syytä olettaa, ettei tästäkin selvittäisi, jos ihmiset toimivat oikein ja tartunnanjäljitys toimii. Oleellista on, että tapaukset löydetään, jotta voimme estää jatkotartunnat.
Lue myös: Tämä tiedetään Pietarissa leviävästä koronaviruksen delta-variantista: Kiertää rokotteita muita tehokkaammin
Lisätietoja jatkotartunnoista saadaan Salmisen arvion mukaan aikaisintaan tämän viikon lopulla ja siitä eteenpäin. Jo tähän mennessä on osoittautunut, että jatkotartuntoja on jonkin verran syntynyt perhepiirissä.
– Leviääkö tämä laajemmin väestöön, on toistaiseksi kysymysmerkki.
Muita muunnoksia helpommin tarttuva deltavariantti on noussut julkisuuteen erityisesti viime päivinä, kun Venäjän Pietarista palanneiden matkailijoiden joukosta on tavattu satoja koronatartuntoja. Deltamuunnos on levinnyt Venäjällä voimakkaasti, sillä maan koronatilanne kaiken kaikkiaan on heikentynyt vauhdilla, myös Pietarissa.
Rokotteet suojaavat
Pietarissa on pelattu jalkapallon EM-kisoja, ja Suomesta otteluihin lähti tuhansia ihmisiä. Viime aikoina Venäjältä palanneilta matkustajilta oli maanantaihin mennessä todettu lähes 300 koronatartuntaa, josta merkittävä osuus eli parisensataa on Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirissä.
Venäjällä raportoitiin jälleen tiistaina yhden vuorokauden ennätysmäärä koronaan liittyviä kuolemia. Maan hallinnon mukaan kuolemia todettiin 24 tunnin aikana pitkälle yli 600.