Radiojuontajat tulevat koko kansalle tutuiksi äänensä ja persoonansa ansiosta, mutta radio jättää heidän ulkonäkönsä arvailujen varaan. Suositut radioäänet paljastavat, kuinka kuulijat ovat heidän ulkonäköään kommentoineet.
Radio on armollinen media, sillä se jättää tilaa mielikuvitukselle. Moni kuuntelija luokin suosikkijuontajastaan jonkinlaisen mielikuvan ja käsityksen. Vastaako samettiääninen suosikkijuontajasi todellisuudessakin kuvitelmaasi kauniista ja komeasta suloäänestä?

"Ransu-koiran näköinen hampuusi"
Radio Novallakin äänessä ollut suosikkijuontaja Kimmo Vehviläistä kuullaan nykyään Radio Aallon taajuuksilla. 17 vuoden radiotyörupeamansa aikana Kimmo on tullut monelle kuulijalle niin tutuksi, että he uskovat tunnistavansa hänet ulkonäöltäkin.
– Miellyttäväksi koetun äänen omistaja kuvitellaan todella komeaksi tai kauniiksi, ja sitten se pettymys on aika kova, kun tällainen Ransu-koiran näköinen hampuusi kävelee vastaan, Kimmo naureskelee.
Kimmo kokee tekevänsä parhaan vaikutuksen juurikin radiossa. Esimerkiksi erään festivaalialueen lipunmyynnissä hänelle oli parahdettu, että sen Vehviläisenhän piti olla pitkä, tumma ja komea.
Mies on nähty myös television juontohommissa. Elämä lapselle -konsertin juontokeikan jälkeen tosin eräs katsoja oli kehottanut, että tuo Uuno Turhapuron näköinen kaveri pitäisi viedä televisiosta takaisin radioon.
Kimmo tunnistetaan toisinaan kadulla äänensä ansiosta. Hän kertoo, että esimerkiksi kaupan kassa on voinut tarkastaa nimen pankkikortista tutun äänen kuullessaan.
– Usein ihmiset tuijottavat epäuskoisina, esimerkiksi hississä, kun joutuvat kuuntelemaan taukoamatonta höpötystäni. Suorastaan kuulen, kuinka ne miettivät: "Missä olen kuullut tuon äänen? Miksi? Kuka toi on?"



