Viikonlopun juhlinta voi tuntua päänsärkynä ja heikotuksena vielä alkuviikostakin, mutta alkoholin vaikutukset näkyvät iholla huomattavasti pidempään.
Vielä sen jälkeen, kun krapulan viimeisetkin heikotuksen tunteet ovat kaikonneet, iho on vielä toipumisvaiheessa. Hollywoodissa toimivan tohtori Lancerin mukaan iholla kestää palautua kosteasta illasta jopa kahdesta neljään viikkoa. Jos alkoholia tulee nautittua runsaasti useamman kerran kuussa, iho ei ehdi palautua juhlista lainkaan.
Ruokavalio ulkoisia voiteita tärkeämmässä roolissa
Iho-oireet johtuvat dermatologin mukaan pääasiassa alkoholijuomien sisältämästä sokerista. Jatkuvan sokerinsaannin myötä elimistön verensokeri- ja stressihormonitaso pysyttelevät korkealla, mikä puolestaan laukaisee iholla helposti aknen. Alkoholi myös kuivattaa ihoa, joka voi johtaa ennen aikaiseen vanhenemiseen.
– Alkoholi on kuin nesteenpoistolääke, joka kuivattaa kehoa. Osoituksena siitä on voimakas janon tunne krapulassa, Lancer kertoo.
Alkoholin vaikutuksesta iho menettää kosteuden lisäksi elintärkeitä ravintoaineita, ja tämä tekee ihon helposti elottoman näköiseksi. Alkoholin runsas nauttiminen voikin tehdä ihosta hilseilevän ja kireän, mikä voi puolestaan johtaa ryppyihin. Lancer haluaakin korostaa ruokavalion merkitystä taistelussa ikääntymistä vastaan.
– Voit laittaa naamaasi vaikka kuinka paljon kalliita hoitoja, mutta jos ruokavalio ei ole tasapainossa, et todennäköisesti koskaan näe kaipaamiasi tuloksia.


