HJK:n entinen päävalmentaja Toni Korkeakunnas on erotettu norjalaisseura FK Haugesundin valmentajan paikalta.
Haugesund ilmoitti potkuista vain viikkoja ennen Norjan sarjakauden avausta. Maan kakkostasolla pelaava seura aloittaa uuden päävalmentajan kartoittamisen välittömästi.
– Haluamme kiittää Tonia hänen tekemästään työstä miesten edustusjoukkueelle vaikeana vuonna.
– Hän on osoittanut erittäin vahvaa omistautumista päävalmentajan tehtävälle vaikeista olosuhteista huolimatta ottaessaan tehtävän vastaan viime keväänä, mutta uskomme, että muutos valmentajapuolella antaa meille paremmat edellytykset urheilulliselle kehitykselle, FK Haugesundin puheenjohtaja Leiv Helge Kaldheim sanoo seuran tiedotteessa.
Kaldheim myöntää, että ajoitus muutoksen tekemiselle ei ole optimaalinen. Haugesund avaa Norjan kakkostason OBOS-liigan 6. huhtikuuta ottelulla Lyniä vastaan.
Haugesund voitti viime viikolla Korkeakunnaksen viimeiseksi jääneessä harjoitusottelussa Vidarin puhtaasti 5–0. Sitä ennen joukkue pelasi kuitenkin tahmeasti edelliset valmistavat ottelunsa.
Viime kaudella Haugesund jäi Norjan Elitserienissä viimeiseksi ja putosi sarjaporrasta alemmas Korkeakunnaksen otettua kesken kauden valmennusvastuun.
Ennen seuraavan päävalmentajan löytymistä edustusjoukkue jatkaa apuvalmentajien Dennis Hornelandin ja Öyvind Homplandin johdossa.
Korkeakunnas toimi HJK:n päävalmentajana kahteen otteeseen vuosina 2023–2025.

