Kavoniusta epäillään kunnianloukkauksista ja vainoamisista.
Totuuspuolueen puheenjohtaja Jaana Kavonius on vangittu tänään Länsi- Uudenmaan käräjäoikeudessa.
Kavonius vangittiin Lohjalla vuosina 2021–2023 tapahtuneista epäillyistä vainoamisista, kunnianloukkauksista ja törkeistä kunnianloukkauksista. Epäillyt rikokset ovat pääosin samoja, joista Kavonius määrättiin poissaolevana vangittavaksi vuonna 2024.
Kavonius väittää lavastukseksi
Kavonius oli paikalla etänä Hämeenlinnan vankilasta.
Syyttäjä vaati käsittelyä salaiseksi, sillä kyseessä on heidän mukaansa osittain keskeneräisiä asioita.
Kavonius itse halusi käsittelyn julkiseksi, sillä hänen mukaansa kokoasia perustuu viranomaisten salailuun.
– Ihmisiä lavastetaan syyttöminä vankilaan, ja minä olen yksi niistä, Kavonius toteaa ja vertasi oikeudenkäyntiä muun muassa Anneli Auerin oikeudenkäyntiin ja sen salassapitoasiaan.
Kavonius vetosi myös siihen, että asia on ollut julkisuudessa.
Syyttäjä esitti Kavoniusta vangittavaksi jatkamisvaaraan ja karttamisvaaraan liittyen.
Kavoniuksen avustaja sanoo, että rikosepäilyt eivät ole sellaisia, jotka edellyttävät henkilön vangitsemista, vaan ne voitaisiin hoitaa esimerkiksi matkustuskiellolla.
Kavonius on nälkälakossa
Avustajan mukaan prosessi ei ole ollut myöskään prosessinmukainen. Avustajan mukaan esimerkiksi Kavonius ei ole saanut ottaa yhteyttä avustajaansa vankilasta.

