Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin mukaan torstainen puhelinkeskustelu Venäjän presidentti Vladimir Putinin kanssa ei edistänyt aselevon solmimista Ukrainassa.
Donald Trump kävi Vladimir Putinin kanssa torstaina puhelinkeskustelun, jota hän kuvaili pitkäksi. Trump kertoi toimittajille lisäksi, ettei hän ole tyytyväinen sotaan Ukrainassa.
Toimittajat kysyivät Trumpilta, päästiinkö puhelimessa sopuun sodan päättämiseksi.
– Ei, en tehnyt minkäänlaista edistystä hänen kanssaan, Trump sanoi.
Lue myös: Trump: Lakipaketti on alku Yhdysvaltain kultaiselle ajalle
Trump on aiemmin toistuvasti kertonut rauhanneuvottelujen etenevän myönteisesti. Viime aikoina Trump on kuitenkin osoittanut turhautumistaan Putiniin.
Putin on esimerkiksi aiemmin ilmoittanut voivansa toimia Israelin ja Iranin välisten neuvottelujen välittäjänä. Ehdotus ei kuitenkaan saanut kannatusta Trumpilta, joka kehotti Putinia keskittymään sotaan Ukrainassa.
Kyseessä oli tiettävästi ensimmäinen puhelu presidenttien välillä yli kahteen viikkoon. Kremlin mukaan puhelu kesti lähes tunnin.
Lue myös: Trump ollut vallassa puoli vuotta – koostimme oudoimmat käänteet
Venäjä ei luovu tavoitteista
Kremlin mukaan Putin kertoi puhelussa Trumpille, ettei Venäjä aio luopua tavoitteistaan Ukrainassa. Kremlin mukaan Putin mainitsi, että Venäjä olisi valmis jatkamaan neuvotteluja.
Ukraina ja Venäjä ovat käyneet kahdet neuvottelut, mutta pysyvää aselepoa ei ole syntynyt.