Trump sanoo aikovansa käydä Iranin kanssa lisäneuvotteluja mahdollisesta ydinsopimuksesta.
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump sanoo toivovansa, että maa voi välttää sotatoimet Irania vastaan.
– Rakensin asevoimia ensimmäisellä presidenttikaudellani, ja nyt meillä on ryhmä matkalla paikkaan nimeltä Iran, toivottavasti meidän ei tarvitse käyttää sitä, Trump kertoi toimittajille vaimostaan Melania Trumpista kertovan dokumentin ensi-illassa.
Hän sanoo myös aikovansa käydä Iranin kanssa lisäneuvotteluja mahdollisesta ydinsopimuksesta.
– Olen keskustellut ja suunnittelen sitä, Trump vastasi toimittajien kysymykseen mahdollisista Iran-neuvotteluista.
Yhdysvallat on lähettänyt Irania kohti Trumpin sanoin "armadan verran" sotalaivoja. Trump kirjoitti keskiviikkona Truth Social -alustallaan, että Irania lähestyvät sotalaivat olisivat valmiita tarvittaessa täyttämään tehtävänsä nopeasti ja väkivalloin.
Yhdysvallat on uhannut Irania sotilaallisella väliintulolla, koska Iranin hallinto on tukahduttanut väkivaltaisesti sitä vastustavia mielenosoituksia.
Joulukuussa alkaneiden mielenilmausten huippu nähtiin ennen tammikuun puoliväliä.
Ihmisoikeusjärjestöjen mukaan Iranin mielenosoituksissa on vahvistettu surmatun lähes 6 000 ihmistä. Järjestöt sanovat tutkivansa vielä tietoja tuhansien muiden ihmisten kuolemista.
Guterres kehottaa vuoropuheluun
Iranin varapresidentti sanoi torstaina, että maan tulee varautua sotatilaan. Hänen mukaansa Iranin strategiana on, että maa ei itse aloita sotaa, mutta tulee tarvittaessa puolustamaan itseään.
