Lännen olisi pitänyt antaa aseapua Ukrainalle enemmän, laajemmin ja päättäväisemmin kuin tähän mennessä on tehty. Jos Ukrainalla olisi ollut riittävästi tavanomaisia aseita ennen Venäjän suurhyökkäystä 2022, Vladimir Putin ei kalistelisi ydinasesapeliaan, sanoo MTV:n uutisten haastattelussa yhdysvaltalainen kenraali evp H.R. McMaster, joka toimi myös vuoden presidentti Donald Trumpin neuvonantajana.
– Määrällisesti apumme on ollut ontuvaa. Olemme antaneet monenlaista aseistusta, mutta asteittain lisäten. Tällaisen avun aika on ohi. On tärkeää ymmärtää, että nämä kyvyt pitää integroida Ukrainan joukkoihin, ja sen pitää tapahtua riittävässä laajuudessa, jotta saavutetaan haluttu taktinen ja operationaalinen vaikutus, McMaster kuvailee avun merkitystä taistelukentällä.
Tämä koskee sekä Eurooppaa että Yhdysvaltoja.
Eurooppalaisten olisi tärkeä viestiä Atlantin taakse, että täällä osallistutaan Ukrainan auttamiseen. Summat mailta ovat absoluuttisesti pienempiä kuin Yhdysvaltojen tuki, mutta suhteessa bkt:hen joillakin valtioilla paljon, kuten Baltian mailla ja Puolalla, McMaster viittaa.
Samaa viestiä olisi hänen mukaansa hyvä lähettää myös Naton jäsenmaiden puolustusbudjettien suhteen. Vain harva Nato-maista saavuttaa tai ylittää tavoitteeksi asetetun määrän kaksi prosenttia bkt:sta.
McMaster kovistee kotimaataankin Ukrainaan liittyen.
– Esimerkiksi, annamme 30 panssarivaunua, kun pitäisi antaa 300. Kulutussodassa pitää olla riittävästi kykyjä päästä tavoitteeseen, hän viittaa M1 Abrams -vaunuihin.
Sotilaat tuppaavat olemaan täsmällisiä. Yhdysvaltain asevoimista kenraaliluutnantin natsoilla rivistä poistunut H.R. Mcmaster saapuu haastatteluhuoneeseen 20 minuuttia etuajassa. Jämäkkä kädenpuristus, ja sen jälkeen hän pahoittelee ja kysyy, voiko lähettää muutaman sähköpostin kännykällään.
McMaster esiintyi tänään Helsinki Security Forum -turvallisuuskonferenssissa puhumassa Ukrainasta.
