Markkinoiden ensireaktio presidentti Donald Trumpin paluuseen Yhdysvaltain presidentiksi on ollut myönteinen. Wall Street lähti nousuun, kun Trump jätti kovimmat uhkauksensa pöytälaatikkoon.
Positiiviseen ensireaktioon vaikuttaa se, että pahimmat uhkakuvat tulleista eivät toteutuneet, arvioi Nordean pääekonomisti Tuuli Koivu.
Samalla on kuitenkin selvää, että riskit kasvavat Donald Trumpin paluun myötä.
– Me emme koskaan tiedä aamulla kun heräämme, minkälaisia uusia aloitteita sieltä on tulossa, Koivu totesi tiedotustilaisuudessa tiistaina.
Nordeassa ennakoidaan, että Trumpin suunnittelemat tullit tulevat jossain muodossa. Vaikutuksia ei vielä tässä vaiheessa ole helppo arvioida, mutta niitä ei pidä Koivun mielestä myöskään paisutella liikaa.
– Trumpin kotimaassaan ajama vahva talouskehitys sekä dollarin vahvistuminen kompensoivat kyllä ison osan näistä tulleista. Nyt on tärkeää, että Euroopan ja Suomen yritykset pystyvät positiivisesti miettimään niitä mahdollisuuksia, joita kasvava markkina tuo mukanaan, Koivu sanoi.
Suomen suurin vientimaa
Mahdollisten tullimaksujen vaikutukset voivat silti olla Suomelle tuntuvat.
Yhdysvallat on viime vuosina ollut Suomen suurin tavaraviennin kohdemaa, kun noin kymmenen prosenttia viennistä on suuntautunut sinne, totesi ekonomisti Juho Kostiainen.
Osuutena se on Euroopan suurimpien joukossa.
Vaikka Trump on kohdistanut tullipuheensa etenkin Kiinaan sekä Yhdysvaltojen naapurimaihin Meksikoon ja Kanadaan, voi Eurooppa joutua taas tikun nokkaan.
Euroopan maiden kauppatase Yhdysvaltojen kanssa on selvästi ja kroonisesti ylijäämäinen.
Jos Euroopan maiden viennille määrättäisiin kymmenen prosentin tulli ja se vähentäisi Suomen vientiä saman verran, niin Suomen bruttokansantuote voisi laskea 0,2 prosenttia, Kostiainen laski.
– Mutta analyysi ei ole ihan niin suoraviivainen. Dollari on vahvistunut euroa vastaan melkein sen kymmenen prosenttia, eli tavallaan tämän kymmenen prosentin tullin vaikutus on jo lähestulkoon kompensoitunut valuuttakurssin kautta.