Nasa on seurannut Etelämantereesta neljäkymmentä vuotta sitten lohjenneen valtavan jäävuoren tilannetta sen liikkuessa eteläisellä Atlantilla.
A-23A on yksi suurimmista ja pitkäikäisimmistä tutkijoiden seuraamista jäävuorista. Nasa kertoo, että nyt jäävuori on täyttynyt sulamisvedestä ja se on hajoamispisteessä.
A-23A irtaantui Etelämantereesta vuonna 1986. Se oli tuolloin 4 000 neliökilometrin kokoinen järkäle.
Jäävuoresta alkoi irrota useita osia viime vuoden aikana ja nyt sen kooksi arvioidaan 1 182 neliökilometriä. Radikaalisti pienentyneestä koostaan huolimatta kyseessä on edelleen yksi suurimmista jäävuorista.
Viime kuussa Nasan Terra-satelliitti nappasi jäävuoresta kuvan. Kuvassa näkyy, että sulamisvesi on saanut A-23A:n pinnan näyttämään siniseltä.
Astronautti otti jäävuoresta vielä tarkemman kuvan kansainväliseltä ISS-avaruusasemalta käsin. Siinä sulamisvesien muodostava valtava sinertävä allas näkyy vielä selvemmin.


