Eteläkorealaisen Oscar-voittajaelokuva Parasiten ohjaajan Bong Joon-hon hetki voittopatsaansa kanssa on saanut sosiaalisen median riemastumaan.
Perinteistä Oscar-gaalaa vietettiin vuotuiseen tapaan sunnuntaina 9. helmikuuta Los Angelesissa sijaitsevassa Dolby Theatressa. 92. kerran järjestetyssä gaalassa jaettiin jälleen elokuva-alan arvostetuimmat palkinnot.
Yksi illan suurimmista voittajista sekä yllättäjistä oli eteläkorealainen Parasite. Elokuva voitti yhteensä neljä Oscaria: parhaan elokuvan, kansainvälisen elokuvan, ohjauksen sekä alkuperäiskäsikirjoituksen Oscarit. Kyseessä oli erittäin historiallinen temppu, sillä ei-englanninkielinen elokuva ei ole koskaan aiemmin voittanut parhaan elokuvan Oscaria, ja parhaan ohjaajan pysti meni Oscarien historiassa vasta toista kertaa niin ikään ei-englanninkielisen elokuvan ohjaajalle.
Näin ollen elokuvan ohjaaja Bong Joon-ho sai ravata Oscar-gaalan lavalla alinomaa. Ohjaajaa tätä ei tämä kuitenkaan ymmärrettävästi tuntunut vaivaavan, päinvastoin.
LUE MYÖS: Kommentti: Brad Pitt ja Laura Dern voittivat ensimmäiset Oscarinsa – suurin yllätys oli silti aivan muu, ja se olikin järisyttävä
Yksi vuoden 2020 ikimuistoisimmista sekä eniten sosiaalisessa mediassa levinneistä hetkistä onkin tilanne, jolloin Joon-ho on juuri saanut käsiinsä erään neljästä Oscaristaan. Elokuvan tuottajan Han Jin-Won pitäessä omaa kiitospuhettaan Joon-ho ihasteli omaa patsastaan tämän takana.
Joon-hon vilpittömän iloinen, ihastunut ja onnellinen reaktio on sulattanut somekansan sydämet.
