Helsingin ranskalais-suomalaisen koulun ja Tuusniemen lukiot ovat tämän kevään kärjessä STT:n lukiovertailussa.
Tämän kevään ylioppilaat valmistuvat myllerryksessä olevaan maailmaan, jossa tulevaisuus on poikkeuksellisen vaikeasti ennakoitavissa. Miltä se heistä tuntuu?
– Kyllä se tulevaisuus vähän pelottaa. Omia suunnitelmia on, mutta ei voi tietää, käyvätkö ne toteen. Kyllähän se painaa mieltä, mitä kaikkialla tapahtuu ja miten itse tässä suuressa maailmassa selviää, varsinkin kun on itsenäistyminen edessä, kertoo tuore ylioppilas Moona Rautiainen Tuusniemen lukiosta Pohjois-Savosta.
Helsingin ranskalais-suomalaisen koulun (HRSK) lukiosta valmistuva Anni Tammilehto kertoo, että maailman tila näkyy kyllä siinä, mitä lukion käytävillä on puhuttu.
– Mutta ihan hyvä, että koulussa voidaan niistä asioista puhua.
Tammilehdon mukaan maailman muutokset tuntuvat selvästi myös siinä, miten omia opiskeluvalintoja pohtii. Maailman digitalisoituminen jatkuu, ja tekoälytyökalut tekevät tuloaan, mikä vaikuttaa tulevaisuuden työmahdollisuuksiin.
Rautiaisen ja Tammilehdon lukiot olivat tänä keväänä kärkipaikoilla STT:n lukiovertailussa: Helsingin ranskalais-suomalaisen koulun lukio isojen lukioiden sarjassa ja Tuusniemen lukio pienten lukioiden sarjassa.
STT:n lukiovertailussa verrataan opiskelijoiden lähtötasoa yo-kokeiden tuloksiin, jotta lukion vaikutus oppimistuloksiin saadaan esiin paremmin kuin vain vertailemalla yo-kokeiden tuloksia.
Tuttuus auttaa
Sekä Tammilehto että Rautiainen kehuvat lukioitaan siitä, että suhteellisen pienissä lukioissa opettajat ehtivät tutustua oppilaisiin hyvin. HRSK:ssa yo-tutkinnon suoritti tänä keväänä 51 kokelasta, Tuusniemen lukiossa 10.
– Opettajat tuntevat meidät ja pystyvät antamaan henkilökohtaista tukea ja apua. Se on auttanut paljon. Ja pienet ryhmäkoot, sekin auttaa. Oppitunneilla ei joudu odottamaan pitkiä aikoja. Jos ei ymmärrä jotain, opettajan on helppo tulla auttamaan, ja koko ryhmä ei kärsi, kun ryhmät ovat niin pieniä, Rautiainen sanoo.
