Viime vuonna koiramaailma kohisi, kun yhdysvaltalainen tutkimusryhmä löysi geenivirheen, joka vaikuttaa lyhytkuonoisten koirarotujen ulkomuotoon aiheuttaen niille lukuisia terveysongelmia. Koirarotujen jalostuksen on katsottu olevan hyvin kyseenalaista, ja siksi monet asiantuntijat lopettaisivat jalostuksen kokonaan.
Koiran jalostuksella pyritään vaikuttamaan pääosin koirien ulkoisiin ominaisuuksiin, esimerkiksi korvien muotoon.
Jalostuksella voidaan vaikuttaa myös koiran käyttäytymisominaisuuksiin.
Amerikkalaistutkimuksen mukaan DVL2-geenivirhe löytyi ranskan- ja englanninbulldoggeilta sekä bostoninterriereiltä. Ne ovat rotuja, joilla on paljon erilaisia kehon epämuodostumia muun muassa hännän nikamissa.
Lyhytkasvuisuus ja -kalloisuus, leveä otsa sekä toisistaan kaukana sijaitsevat silmät ovat esimerkkejä edellä mainittujen rotujen tyypillisimmistä – myös silmin havaittavista – kehityshäiriöistä.
Sama geenivirhe löytynyt muiltakin roduilta
Helsingin yliopiston eläinlääketieteellisen molekyyligenetiikan professori Hannes Lohi on tutkimusryhmänsä kanssa jatkanut amerikkalaislöydösten tutkimista.
Tutkimusryhmä löysi DVL2-geenivirheen edellä mainittujen koirarotujen lisäksi myös staffordshirenbullterrieriltä ja amerikanstaffordshirenterrieriltä.
Geenivirhe aiheuttaa professorin mukaan koiraroduille vakavia terveysongelmia, joista koirat kärsivät merkittävällä tavalla.
– Valtaosalla koirista on välilevynpullistumia, kolmasosa koirista saa aivokasvaimia, on paljon aivokalvontulehduksia ja tietenkin hengityssairaudet ovat iso osa näitä rotuja, Lohi listaa esimerkkejä terveysongelmista.
