Esikoislapsensa saanut ampumahiihtomenestyjä Olena Pidhrushna nosti Kaisa Mäkäräisen olympiamitalittomuuden yhdenlaiseksi esimerkiksi.
Ukrainalainen olympiavoittaja ja maailmanmestari Olena Pidhrushna ampumahiihti viimeisimmän kansainvälisen kilpailunsa IBU-cupissa kaudella 2023–24. Ukrainalainen Sport 24 raportoi, että monet toivoivat kokeneen urheilijan auttavan Ukrainan joukkuetta tulevissa Milano-Cortinan olympialaisissa, mutta Pidhrushna, 38, kasvattaakin vastikään saamaansa esikoislasta Demjania.
Sport 24 nosti esiin, että ensi helmikuussa käytävät Milano-Cortinan olympialaiset olisivat voineet olla Pidhrushnan uran viimeiset. Ukrainalaissivusto kysyi, herättävätkö kisat muistoja aiemmasta.
– Nyt minulla on aivan erilainen, miellyttävä tehtävä – perhe-elämä ja pojastani huolehtiminen. Tietysti muistot tulvivat joskus mieleen, mutta saan iloa arjen pienistä voitoista, kun poikani hymyilee ja alkaa tutkia maailmaa, Pidhrushna sanoi.
Hiihtäminen liian kivuliasta
Vuoden 2014 viestin olympiavoittaja, vuoden 2013 pikakilpailun maailmanmestari ja myös kaksi MM-hopeaa sekä kolme MM-pronssia urallaan saavuttanut Pidhrushna kertoi, ettei hän valitettavasti pysty kipujen vuoksi enää hiihtämään.
– Urheilu-uralla saamani vammat muistuttavat itsestään. Ampuminen on kuitenkin eri asia. Otin hiljattain ilmakiväärin käteeni. Se on moderni ja kevyt, ja tuntui kuin se olisi sulautunut käsiin. Taitoni eivät ole unohtuneet, ja tunne siitä, että on taas ampumaradalla, on todella mukava.
Kun Pidhrushnalle esitettiin, että hänen neuvonsa nuoremmalle sukupolvelle olisivat varmasti hyödyllisiä, hän avasi suunnitelleensa mentorointia mutta äitiysloman jälkeen.


