Zelenskyi on sanonut esittelevänsä Yhdysvaltain-vierailullaan voitonsuunnitelmansa muun muassa presidentti Joe Bidenille ja Yhdysvaltain presidenttiehdokkaille.
Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi aloitti matkansa Yhdysvalloissa vierailemalla ammustehtaalla Pennsylvanian osavaltiossa.
Scrantonin kaupungissa sijaitseva tehdas valmistaa Ukrainan kipeästi tarvitsemia tykistöammuksia.
– Aloitin vierailuni Yhdysvaltoihin ilmaisemalla kiitokseni kaikille tehtaan työntekijöille, Zelenskyi kirjoitti viestipalvelu X:ssä sunnuntaina.
Zelenskyi julkaisi päivityksessään myös kuvia, joissa hän kättelee tehtaan työntekijöitä.
– Tällaisissa paikoissa voi todella tuntea, että demokraattinen maailma voi voittaa, hän kirjoitti.
Seuraavaksi hän matkustaa New Yorkiin ja pääkaupunki Washingtoniin. Hänen on tarkoitus tavata Yhdysvaltain presidentti Joe Biden torstaina.
Zelenskyi kertoi videopuheessaan lauantai-iltana esittelevänsä matkallaan suunnitelmansa sodan voittamiseksi Bidenin lisäksi myös presidenttiehdokkaille, demokraattien Kamala Harrisille ja republikaanien Donald Trumpille, sekä Yhdysvaltain kongressille.
Zelenskyi: Syksy ratkaiseva Ukrainalle
Ukraina on viikkojen ajan painostanut länsimaisia liittolaisiaan sallimaan sen käyttää lännen toimittamia pitkän kantaman aseita iskeäkseen syvälle Venäjälle. Toistaiseksi lupaa ei ole heltynyt.
Ennen matkaansa antamissaan kommenteissa Zelenskyi sanoi, että Yhdysvallat ja Britannia eivät ole antaneet Ukrainalle lupaa pitkän kantaman aseiden käyttöön, koska ne pelkäävät sodan eskaloitumista. Venäjän mukaan luvan myöntäminen tarkoittaisi sitä, että Nato-maat ovat sodassa Venäjän kanssa.
