Ulkoministeri Pekka Haavistosta (vihr.) perustuslakivaliokunnan tutkintaa vaatineet valiokunnan jäsenet eivät jäävää itseään. Asiasta kertoo perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja Johanna Ojala-Niemelä (sd.).
Ojala-Niemelän mukaan asiasta on selkeä oikeusohje. Käytännössä on katsottu, että kansanedustaja voi ottaa osaa ministerivastuuasian käsittelyyn perustuslakivaliokunnassa, vaikka hän on allekirjoittanut muistutuksen, jolla ministerivastuuasia on pantu vireille, hän kertoo.
Ojala-Niemelän mukaan perustuslakivaliokunta on linjannut asiasta aikanaan.
Kymmenen kansanedustajaa jätti muistutuksen Haavistosta
Torstaina kymmenen opposition kansanedustajaa jätti perustuslain mukaisen muistutuksen, jossa pyydetään perustuslakivaliokuntaa tutkimaan Haaviston toimien laillisuus al-Holin leirillä olevien suomalaisten kotiuttamista koskevassa asiassa.
Perustuslakivaliokunnan jäsenistä tutkintaa ovat vaatineet kokoomuksen Wille Rydman ja Heikki Vestman sekä valiokunnan varajäsenistä kristillisten Sari Tanus.
Perustuslakivaliokunta käsitteli asiaa tänään ensimmäistä kertaa. Valiokunta päätti seuraavista jatkoaskelista, kuten siitä milloin valiokunta kokoontuu seuraavan kerran ja keitä asiantuntijoita se kuulee.
Perustuslakivaliokunta kokoontuu seuraavan kerran 14. tammikuuta, ja ulkoministeri Haavistolla ja asiaan liittyvällä ulkoministeriön virkamiehellä on siihen asti aikaa antaa lausunto. Lausunnon voi antaa kirjallisena tai saapua itse paikan päälle.
Valiokunta päätti kuulla valtiosääntöoikeuden, rikosoikeuden ja hallinto-oikeuden professoreita sekä ulkoministeriön konsulipäällikkö Pasi Tuomista.
Ojala-Niemelä ei vielä osannut arvioida sitä, kuinka pitkään käsittelyssä menee.
"Voiko syyttäjä olla myös tuomari?"
Ennen valiokunnan kokousta SDP:n kansanedustaja, perustuslakivaliokunnan jäsen sanoi, että valiokunnan täytyy pohtia tarkkaan, voiko syyttäjä olla myös tuomari.
