Yhdysvaltain entinen puolustusministeri ja maan sotaan Irakissa ja Afganistanissa johtanut Donald Rumsfeld on kuollut. Asiasta ilmoitti perjantaina Rumsfeldin perhe. Hän oli kuollessaan 88-vuotias.
Rumsfeld luotsasi Yhdysvaltain asevoimia ison osan presidentti George W. Bushin kaudesta vuosituhannen alussa. Bush oli Valkoisessa talossa vuosina 2001–2009. Rumsfeld jätti tehtävänsä vuonna 2006.
Uutistoimisto AFP kuvailee Rumsfeldin olleen puolustusministerinä itsepäinen ja röyhkeä. Irakin sotaa vastustaneille hän symboloi entisen varapresidentin Dick Cheneyn kanssa Bushin kausien terrorisminvastaisen sodan kohtuuttomuuksia.
Edellä mainittuihin lukeutuvat muun muassa Guantanamo Bayn sotilasvankilaan teljettyjen epäiltyjen kiinni pitäminen ilman määrärajaa sekä irakilaisten kohtelu yhdysvaltalaisten käsissä Abu Ghraibin vankilassa.
Guantanamo Bayta käytettiin terrorismista epäiltyjen vangitsemiseen. Vankien joukossa on ollut syyskuun 11. päivän World Trade Center -iskujen suunnittelusta epäiltyjä. Abu Ghraibista puolestaan levisi vuonna 2004 maailmalle kuvia, joissa yhdysvaltalaisvartijat nöyryyttivät ja pahoinpitelivät vankeja. Yhdysvaltalaissotilaita on tuomittu sittemmin teoista vankeuteen.
Rumsfeld puolusteli irtisanoutumisensa jälkeen uransa jälkeistä perintöä vuosien ajan, minkä lisäksi hän muun muassa puuhasteli ohjelmistokehittämisen kanssa ja julkaisi jopa oman pasianssi-sovelluksensa.
Ex-puolustusministerin perheen mukaan hän kuoli New Mexicon Taosissa.
Bush muisteli
Ex-presidentti Bush muisteli entistä puolustusministeriään kuvaillen häntä muun muassa esimerkilliseksi virkamieheksi ja erittäin hyväksi mieheksi. Bush ei maininnut omissa muisteloissaan erikseen päätöstä hyökätä Irakiin.
Rumsfeld oli puhunut Irakin diktaattorin Saddam Husseinin syrjäyttämisestä ja pian Afganistanin Talebanien kaatumisen jälkeen hän ajoi joukkojen lähettämistä Irakiin. Tätä päätöstä hän perusteli muun muassa ajatuksella, että maassa olisi joukkotuhoaseita ja mahdollisesti yhteyksiä terroristijärjestöihin. Näistä ei kuitenkaan ollut mitään todisteita.
