Uudet kansalliset digisuositukset on julkaistu. Alle 2-vuotiaille ei suositella ruutuaikaa ollenkaan.
Oman älypuhelimen hankkimista ei suositella alle 13-vuotiaille lapsille. Linjaus löytyy tänään julkaistuista kansallisista vapaa-ajan digisuosituksista.
Suositukset ovat laatineet Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) ja Opetushallitus (OPH).
Jos alle 13-vuotiaalle hankitaan puhelin, suositellaan yksinkertaisempia malleja, joissa on esimerkiksi vain soitto- ja viestimahdollisuus.
Lue myös: Kännykkä pitää aivot valmiustilassa – asiantuntija kertoo, miten kierre katkaistaan
Älypuhelimen hankinnan ikäraja nousi lausuntokierroksen ja vanhemmille tehdyn kyselyn jälkeen. Luonnoksessa oli alun perin ikärajana 11–13 vuotta.
THL:n johtava asiantuntija Päivi Lindberg sanoo STT:lle, että 13 vuoden ikärajaa kannatettiin laajasti sekä lausunnoissa että vanhempien vastauksissa.
– Siitä on selvää tutkimusnäyttöä, että kun oma laite hankitaan, niin käyttö lisääntyy sen myötä. Ja toisaalta tiedetään ne liiallisen digilaitteiden käytön haittavaikutukset.
Ei ruutuja lapsen rauhoittamiseen
Ruutuaikaa ei suositella ollenkaan alle 2-vuotiaille. Poikkeuksena tähän voivat olla esimerkiksi perheen yhteiset videopuhelut ja valokuvien katselu tai äänikirjojen kuuntelu ilman ruudun katsomista.
Lindberg perustelee tätä sillä, että digitaaliset laitteet ja niiden sisällöt eivät hyödytä pientä lasta millään tavalla, vaan nopeasti kehittyvät aivot tarvitsevat kaikenlaista muuta.