Tuoreen tutkimuksen mukaan yhdellä seikalla on merkitystä arvosanoihin.
Helsingin yliopiston tuoreen tutkimuksen mukaan uskomukset erilaisten ominaisuuksien kehitettävyydestä vaikuttavat siihen, millä tavalla nuori suhtautuu haasteisiin, ponnisteluun ja epäonnistumiseen.
Väitöstutkimusta suomalaisten yläkoululaisten uskomuksista liittyen älykkyyteen, lahjakkuuteen ja luovuuteen tehnyt Jenni Laurell kertoo, että Suomessa on nähtävissä kasvavia eroja oppilaiden opiskelumotivaation, koulumenestyksen ja koulutusvalintojen välillä.
– Tulokset osoittavat, että nämä erot eivät liity vain todelliseen osaamistasoon. Myös se, uskooko oppilas voivansa kehittyä vai ei, vaikuttaa olennaisesti siihen, mihin hän uskaltaa tähdätä, Laurell kertoo tiedotteessa.
Tulokset tukevat aiempaa tutkimusnäyttöä.
Vuona 2020–2021 totetettu tutkimus perustuu yli tuhannen yläkoululaisen kyselyaineistoon.
Lue myös: Koulutuksen kärkimaa Suomi romahti – näin suoraan koulutustaso näkyy työttömyytenä
Vajaa puolet nuorista uskoo luovuuden ja älykkyyden olevan kehitettävissä
Tutkimuksessa havaittiin neljä erilaista ajattelutapaa liittyen ominaisuuksien kehitettävyyteen.

