Tytöt pärjäävät koulussa paremmin, mutta pojat luottavat kykyihinsä enemmän.
Poikien keskimääräisesti huonompi koulumenestys nousee aika ajoin otsikoihin, mutta silti he uskovat kykyihinsä tyttöjä enemmän.
Tytöt esimerkiksi pääsevät peruskoulusta paremmilla keskiarvoilla. Lukuvuonna 2023-2024 peruskoulunsa päättäneiden tyttöjen päättötodistuksen keskiarvo oli keskimäärin 8,25, kun pojilla vastaava luku oli 7,69.
Vuoden 2022 Pisa-tutkimuksen mukaan taas tytöt pärjäävät niin matematiikassa, lukutaidossa kuin luonnontieteissäkin paremmin. Suomi oli tutkimuksessa ainoa OECD-maa, jossa tytöt suoriutuivat matematiikassa poikia paremmin.
Lue myös: Milloin oireileva lapsi tai nuori tarvitsee terapiaa? Asiantuntijoilta kritiikkiä terapiatakuulle
Itsetunto kohdillaan
Poikien suhtautuminen omaan suoriutumiseensa on kuitenkin positiivisempaa.
Yläkouluikäiset tytöt kokevat useammin vaikeuksia esimerkiksi lukemisessa ja laskemisessa, selviää vuoden 2023 kouluterveyskyselystä. Samaan aikaan pojat tarvitsevat ja saavat oppimiseen enemmän erityistä tukea, kertoo johtaja Kurt Torsell Opetushallituksesta STT:lle.
Esimerkiksi Kansallisen koulutuksen arviointikeskuksen (Karvi) keväällä 2024 toteuttaman mukaan kuudesluokkalaiset pojat ja tytöt pärjäävät matematiikassa yhtä hyvin, mutta pojat luottavat omiin taitoihinsa enemmän kuin tytöt.
