Valtioneuvosto teki tulevaisuusselonteon, jossa hahmotellaan erilaisia skenaarioita vuoteen 2045 asti. Vaihtoehdot ulottuvat globaalista hyvinvoinnista sotaan ja ekologiseen katastrofiin.
Valtiovallan laatimalla tulevaisuusselonteolla luodaan aineksia Suomen päätöksenteon tueksi.
Eri skenaarioissa on ikään kuin katsottu kristallipalloon ja mietitty, minkälaiset kehityskulut ovat maailmalla mahdollisia ja mitä ne Suomelle tarkoittaisivat. Skenaariot saattavat auttaa valtiovaltaa varautumaan tulevaan paremmin.
Paras vaihtoehto olisi selonteon mukaan "yhteistyön maailma", jossa 2020-luvun kriisit ovat pakottaneet valtiot yhteistyöhön turvallisuuden lisäämiseksi ja luonnon pelastamiseksi.
– Rahoitusmarkkinat hinnoittelevat ympäristön tilan heikkenemisen ja sään ääri-ilmiöiden seuraukset. Luontoon liittyvien taloudellisten riskien arviointi kehittyy ja integrointi päätöksentekoon vahvistuu. EU jatkaa edelläkävijänä vihreässä siirtymässä, selonteossa kirjoitetaan yhteistyön maailma-skenaarion kohdalla.
Yhteistyön maailmassa kaikki ottavat vastuuta ilmastonmuutoksen ja luontokadon torjunnassa ja Venäjä on lopettanut sotimisen ja sitoutunut kansainvälisiin sääntöihin.
Myös Lähi-idässä ja Afrikassa olisi saavutettu rauha.
Yhteistyön maailmassa kaikki hyötyisivät.
– Uudet säännöt auttavat hallitsemaan maahantuloa sekä ottamaan käyttöön tehokkaat ja yhdenmukaiset menettelyt. Yhteistyö ja ennakoivat toimet lähtö- ja kauttakulkumaissa, taakanjako ja sisäiset siirrot toimivat. Kulutus tasaantuu globaalisti ja kehitysyhteistyö vahvistuu. Ihmiset omaksuvat vastuullista ajattelua, jossa yhteinen etu korostuu, selonteko ennakoi.

