Vankiterveystutkimuksessa melkein puolella vangeista tunnistettiin adhd:n oirekuva. Diagnoosia vankilassa on kuitenkin vaikea saada.
Aktiivisuus- ja tarkkaavaisuushäiriö adhd vaikuttaa olevan vangeilla huomattavasti yleisempi kuin keskimäärin väestössä, selviää torstaina julkaistusta tutkimuksesta.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL), Rikosseuraamuslaitoksen ja vankiterveydenhuollon yksikön vankiterveystutkimuksessa lähes puolella vangeista tunnistettiin adhd:n oirekuva. Koko väestössä häiriön esiintyvyys on muutaman prosentin luokkaa.
Adhd:n ydinpiirteitä ovat tarkkaamattomuus, yliaktiivisuus ja impulsiivisuus. THL:n tutkimusjohtaja Mika Rautanen korostaa, ettei tutkimuksessa tehty varsinaisia adhd-diagnooseja. Asiaa selvitettiin itsearviointilomakkeilla ja haastatteluilla.
– Silti luvut ovat niin korkeat, että vaikka todellinen osuus olisi kolmasosa siitä, se on silti paljon enemmän kuin väestössä keskimäärin, Rautanen sanoo.
Lue myös: Ex-rikollinen Mika "Immu" Ilmén näkee selvän syyn sille, miksi vangit ovat muita sairaampia
Vankien vaikea päästä adhd-tutkimuksiin
Adhd-piirteiden tiedetään olevan riskitekijöitä rikolliselle käyttäytymiselle ja uusintarikollisuudelle. Tutkimuksessa havaittiin, että ne aiheuttavat ongelmia vangeille myös vankeusaikana.
– Heidän on vaikea pärjätä vankilassa, he tulevat rikkoneeksi sääntöjä ja ohjeita, ja heitä rangaistaan kurinpidollisesti useammin kuin muita. Tämä voi hyvin olla seurausta sellaisesta aika pidäkkeettömästä toiminnasta, jolle he eivät oikein voi mitään, Rautanen selittää.
Rautasen mukaan löydös on tärkeä ja se pitäisi ottaa huomioon vankiloissa. Varsinaisia adhd-diagnooseja vangeille tehdään kuitenkin erittäin harvoin.
– Jonot ovat pitkät, ja tutkimukseen pääsevät hyvin harvat. Aiemmin tutkimuksia on saatettu tehdä viidestä kymmeneen kappaletta vuodessa. Tälle ei ole osoitettu tekijöitä.