Pullotetut lähdevedet ovat laajalti loppuneet asuinalueilla, jossa on voimassa vedenkeittokehotus maanantaisen putkirikon vuoksi Espoon Mäkkylässä. Vedenkeittokehotus koski noin 100 000 asukasta pääkaupunkiseudulla.
Hanavettä piti keittää viiden minuutin ajan ennen käyttöä joillakin alueilla Espoossa, Kauniaisissa ja Vantaalla. Helsingin kaupungin ympäristön (HSY) mukaan kyse oli varotoimenpiteestä, sillä putkirikon yhteydessä maanpinnalla ollutta vettä on voinut päätyä putkeen. Lue alueista tarkemmin tästä.
Kehotus sai MTV Uutisten haastatteleman espoolaisnaisen varpailleen.
– Kyllä se pisti ajattelemaan, että aika huonosti olen varustautunut, jos vaikutus olisi pidempiaikainen. Itse kyllä ehkä pärjään, mutta miten pieni vauva.
Nainen kertoo lähteneensä ostamaan pullovettä sen jälkeen, kun hän huomasi, että hanavesi maistuu keitettynä pahalta.
– Ajattelin, että menen vain kauppaan hakemaan vettä, mutta ei sitä sitten ollutkaan.
Hän uskoo, että kokemus saa hänet parantamaan kotivaraansa, jotta jatkossa vettä olisi valmiina samanlaisten tilanteiden varalta.
Niin ikään vaikutusalueella asuva Kai Puukko kertoo juoneensa vettä juuri ennen kuin ilmoitus mahdollisesta saastumisesta saavutti hänet.
Puukkoa ei jännitä se, että hän olisi juonut saastunutta vettä.
– Kyllä me keitettiin sitten vettä sitten illalla. Meillä on ämpärillinen täynnä vettä. Tilanne on ihan hyvä.

