Valion jugurttipurkin stereotypiasta vitsailleen bloggaajan mukaan pakkauksen logon muuttamisella ei ole tekemistä rasismin kitkemisen kanssa.
Valio on päätynyt uudistamaan turkkilaisen jugurttinsa pakkauksen. Syynä on turkkilaissyntyisen toimittajan, kansalaisaktivistin ja bloggaajan Anter Yaşan viime viikkoinen twiitti, jossa hän kyseenalaisti jugurttipurkin logona olevan turkkilaisen miehen olevan rasistinen ja stereotyyppinen.
Tästä on kyse: Valio aikoo muuttaa Turkkilaisen jugurttinsa purkin kuvaa: "Haluamme poistaa stereotypiat – emme ole olleet riittävän nopeita muutoksen kanssa"
Yaşa kertoo Uutisaamun Ivan Puopolon haastattelussa, että twiitti oli tarkoitettu vitsiksi.
– Mediassa on puhuttu aiheutetuista kohuista ja siitä, miten ihmiset vaativat muutosta. Todellisuudessa Twitterissä käydyssä keskustelussa ihmiset ovat mukana tässä vitsissä eikä kukaan ole oikeasti loukkaantunut, Yaşa kertoo.
– Turkkilaiset kaverini ovat todellisuudessa nauraneet tälle asialle, hän jatkaa.
Konkreettisia tekoja rasismia vastaan vai ilmaista brändimainontaa?
Yaşa ei ole yllättynyt siitä, että Valio suhtautui asiaan vakavasti ja päätti uudistaa jugurttipurkin logon.
– Ajan henki tuntuisi oleva se, että sijaisloukkaannutaan isosti ja pyritään hyvittelemään asiaa.
Yaşa ei usko, että jugurttipurkin logon muuttaminen auttaisi oikeasti rasismin kitkemisessä. Hänen mielestään tässä tapauksessa Valio on saanut ilmaista mainosta brändityölleen.
