Esimerkiksi lihatuotteissa ja kolajuomissa käytetty lisäaine fosfaatti saattaa tuoreen tutkimuksen mukaan aiheuttaa runsaasti käytettynä fyysistä vetämättömyyttä. Yhdysvaltalaistutkimuksesta uutisoivat muiden muassa Neuroscience News- sekä Medical Xpress -sivustot.
Fosfaattia löytyy luonnostaan esimerkiksi pähkinöistä, kananmunista ja maitotuotteista. Fosfaatti on luuston ja hampaiden kunnolle tärkeä kivennäisaine, mutta liiallisen fosfaatinsaannin on arveltu olevan yhteydessä esimerkiksi sydän- ja verisuonitautien sekä munuaissairauksien pahenemiseen.
Circulation-lehdessä ilmestynyt tutkimus viittaa siihen, että runsaan fosfaatinsaannin haittapuolena on myös fyysinen vetämättömyys, joka johtaa vähentyneeseen liikunnan määrään ja sitä kautta potentiaalisiin terveysongelmiin.
Lue myös: Nuorten aikuisten syöpäriski kasvanut dramaattisesti – taustalla maailmanlaajuinen ongelma
Tutkijat: Yksi liikkumattomuutta selittävä tekijä
Texasin lääketieteellisen yliopiston tutkijat uskovat, että laajasti limonadeissa, pakatuissa lihoissa ja muissa prosessoiduissa tuotteissa käytetty fosfaatti on yksi amerikkalaisten liikkumattomuutta selittävä tekijä.
Tutkijat arvioivat, että Yhdysvalloissa eniten myydyistä ruokatuotteista 40–70 prosenttia sisältää lisättyä fosfaattia. Tuotteisiin lukeutuvat muiden muassa kuivaruoat, pakasteateriat, pikaruoat ja leipomotuotteet. Näin ollen neljäsosa yhdysvaltalaisista saa kolme kertaa suositeltua suuremman annoksen fosfaattia päivittäin. huomauttaa, että lisäaineena käytetty vapaa fosfaatti imeytyy elimistöön tehokkaammin kuin esimerkiksi pähkinöistä saatu orgaaninen fosfaatti.
