Keittiömestarikaksikko Hans Välimäen ja Arto Rastaan uusi ranskalaistyylinen bistro avasi ovensa lokakuun ensimmäisenä päivänä Helsingin paraatipaikalla. Kun keskustan luksushotellien kupeessa sijaitsevaa ravintolaa alettiin suunnitella viime vuonna, ei koronasta ja sen vaikutuksista vielä ollut tietoakaan.
Keittiömestarit Hans Välimäki ja Arto Rastas tiimeineen avasivat Helsingin ydinkeskustaan 1. lokakuuta uuden Bardot-ravintolan. Perinteisestä ranskalaisesta keittiöstä ammentava ja klassista keittotaitoa esittelevä ravintola on erikoistunut kaloihin, äyriäisiin ja kasviksiin. Osoitteeseen Kluuvikatu 1 avautunut ravintolauutuus käsittää myös baarin ja kesäisin katuterassin.
Ravintolan suunnittelu alkoi jo ennen koronaa
Hans Välimäen luotsaama uusi ravintola jatkaa vuonna 2019 Helsingin Mikonkadulle avattujen Penélope-ravintolan ja Bardem-baarin rentoa linjaa. Nyt avajaisia ei kuitenkaan vietetty samoissa tunnelmissa kuin aiemman ravintolan kohdalla.
– Kun lähes pari vuotta sitten avasimme Penelopen, meillä oli avajaisissa 350 ilmottautunutta ja olimme huolissamme, että tuleeko ketään. Loppupeleissä porukkaa oli niin paljon, ettei mahtunut edes sisään, ei edes kenkälusikalla. Sisällä oli ihan mayhem, Välimäki muistelee.
Tänä vuonna oli kuitenkin toimittava toisin vallitsevasta tilanteesta johtuen. Avajaisia ei järjestetty ollenkaan, ainoastaan muutama harjoitusillallinen. Bardot-ravintolan suunnittelu alkoi jo viime vuonna, jolloin koronasta ei ollut vielä tietoakaan.




