Yhdysvalloissa Eskimo Pie -suosikkijäätelön nimi muuttuu, koska sitä pidetään nykypäivään epäsopivana.
Videolla kerrotaan, miten jäätelöä maistellaan oikeaoppisesti.
Lähes 100 vuotta markkinoilla olleen Eskimo-jäätelön nimi vaihtuu Yhdysvalloissa. Nimi muutetaan, koska sitä pidetään nykypäivään epäsopivana ja halventavana. Asiasta uutisoivat laajasti eri amerikkalaismediat, kuten CNN ja New York Times. Suomessa asiasta kertoo Yle.
Eskimo Pie -jäätelöä valmistavan emoyhtiö Dreyer’s Grand Ice Creamin markkinointijohtaja Elizabell Marquez perustelee nimen muuttamista yhtiön julkaisemassa tiedonnannossa.
– Haluamme olla mukana edistämässä tasaarvoa ja tiedostamme, että tuotteen nimi on loukkaava.
Jäätelöyritys ei suinkaan ole ainoa elintarviketoimija, joka on viime aikoina joutunut suurennuslasin alle tuotenimensä tai brändinsä vuoksi. CNN kertoo, että esimerkiksi pitkäaikaisia elintarvikebrändejä, kuten Uncle Ben'sia ja Aunt Jemimaa on syytetty etnisyyttä loukkaavasta markkinoinnista.
Yle: Nimeä tarkastellaan uudelleen myös Suomessa
Yle Uutiset kertoo, että Eskimo-jäätelöiden nimi on myös Suomessa tarkastelussa. Eskimo-jäätelöitä edustavan Froneri Finlandin markkinointijohtaja Minna Brunberg kertoo Ylelle yhtiön tunnistaneen aiheen erittäin vahvasti ja se on tällä hetkellä pohdinnassa. Päätöksiä nimen vaihtamisesta ei ole vielä tehty.


