Kääretorttuviipaleista koottava leivonnainen kätkee tässä reseptissä sisäänsä raikkaan mangotäytteen.
Kevään juhlakausi käynnistyy pian, mikä tarkoittaa samalla sitä, että kepeille ja herkullisille kakuille on taas kysyntää!
Täytekakkujen ja muiden leivonnaisten rinnalle sopii erinomaisesti klassikkoleivonnainen charlotte russe. Tämän kotitaloustunneiltakin tutun leivonnaisen kehitti 1700-luvulla ranskalainen keittiömestari Antonin Carême Venäjän tsaari Aleksanteri I:n kunniaksi. Vaikka resepti on vanha, toimii se kahvipöydissä erinomaisesti vielä tänäkin päivänä.
Tässä Hellapoliisin eli Kati Jaakosen reseptissä leivonnainen täytetään raikkaalla mangotäytteellä.
– Helppotekoinen mango-charlotte on ihastuttava kakku, joka ei vaadi erikseen koristeluja. Miten helppoa! Jaakonen kertoo.
Halutessaan kumottavan leivonnaisen voi koristella esimerkiksi kermavaahdolla ja mangoviipaleilla.
Mango-charlotte (12 annosta)
Pohja:
4 munaa
1 ½ dl sokeria
1 ½ dl perunajauhoja
2 tl leivinjauhetta
150 g mansikkamarmeladia
Täyte:
5 liivatelehteä
2 ½ dl vispikermaa
200 g maustettua rahkaa, sitruuna
1 tl vaniljasokeria
2–3 dl mangososetta, sokeroimaton
½–3/4 dl sokeria
½ sitruunan puristettu mehu tai ½ dl vettä
Vaahdota munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet ja kääntele tasaiseksi. Levitä taikina leivinpaperilla vuoratulle uunipellille ja paista 225-asteessa uunin keskiritilätasolla noin 7 minuuttia.
Kumoa torttulevy toiselle leivinpaperille. Levitä pinnalle mansikkamarmeladi ja käännä tiiviiksi rullaksi. Leikkaa rullasta tasakokoisia ohuehkoja viipaleita.

