Punajuuri on minulle yksi tärkeimmistä syksyn mauista. Se on monikäyttöisyydessään loistava raaka-aine ja tuo ruokaan lisäksi upeaa väriä suurena pintana tai väriläiskänä. Se on paahdettuna koristanut aiemmin risottoani, mutta nyt se pääsi sadonkorjuun myötä pääosaan. Rapsakat parmesaanilastut antavat lisäväriä, makupommeja suupaloihin sekä hienoa rakennetta. Risottoriisin sijaan käytin tapani mukaan kotimaista vaihtoehtoa, tällä kertaa ohraa. Itse käytän punajuurien kanssa usein kumihanskoja, ettei käsiä tarvitse hingata niin paljoa kesken kokkailun.
Punajuuririsotto
neljälle pääruoaksi
500 g punajuuria
2 tl balsamicoa
4 dl risottoriisiä tai ohrasuurimoita
1 salottisipuli hienonnettuna (keltasipulikin käy)
2 valkosipulinkynttä hienonnettuna
1 varsisellerin varsi hienonnettuna
1 lasi kuivaa valkoviiniä
7-10 dl kanalientä
2 nokaretta voita
5 rkl oliiviöljyä
150 g parmesaania, raastettuna
suolaa
pippuria
(tilliä, jos haluat)
Keitä punajuuria kattilassa n. 30 min tai kunnes ne ovat kypsiä ja pehmeitä (kokeile veitsenkärjellä). Laita uuni lämpiämään 180 asteeseen. Raasta parmesaani. Levitä 1/3 juustosta 2-3 mm paksuksi levyksi leivinpaperilla päällystetylle uunipellille. Levyn ei tarvitse säntillinen tai juustoraaste voi olla muotoiltu vaikka piparimuoteilla kekseiksi. Laita pelti uuniin ja paista 6-9 minuuttia, kunnes juusto on sulanut ja alkaa saada kullanruskeaa väriä. Kun pellin ottaa uunista, juusto jäähtyy ja rapeutuu vielä. Pääasia, että juustolastut ovat rapeita. Varo polttamasta. Palastele juustolevy sormenkokoisiksi palasiksi.

