Suomalaisyritykset Fazer ja Kaslink ilmoittivat vastikään lanseeraavansa markkinoille uusia kauratuotteita, joilla yritykset pyrkivät vastaamaan kuluttajien alati kasvavaan kiinnostukseen viljapohjaisia maitotuotteita kohtaan.
Kauppojen hyllyiltä löytyy nykyisin kymmenittäin erilaisia kauratuotteita aina kaurajogurtista, kauramaitoon ja ruoanlaittotuotteisiin – eikä suosiolle näy loppua.
Kaslinkin Nepalla teettämän tutkimuksen mukaan jo 81 prosenttia suomalaisista on kokeillut tai käyttää säännöllisesti kasvipohjaisia tuotteita. Kasvipohjaisten tuotteiden käyttö ja kokeilu ovat viime vuoteen verrattuna lisääntyneet erityisesti lapsiperheissä, ja kasvipohjaisia tuotteita kokeillaan entistä enemmän terveellisyyteen liittyvistä syistä.
– Kaura on todellista suomalaista superfoodia, ja myös kuluttajat näkevät sen terveyshyödyt, Kaslinkin brändi- ja viestintäjohtaja Juha-Petteri Kukkonen kertoo.
LUE MYÖS: Kasvimaidot MTV:n vertailussa: Purkin sisällöissä suuret erot – tässä juomassa eniten proteiinia
Tutkimuksen mukaan kasvipohjaisten tuotteiden käytön korkeimpia syitä ovat kokeilun- ja vaihtelunhalun lisäksi monipuolisemman ruokavalion tavoittelu, eettiset sekä terveyteen liittyvät syyt. Kukkosen mukaan kauran yhteydessä ei voidakaan puhua buumista, vaan trendistä, joka on tullut jäädäkseen.
– En puhuisi kaurabuumista vaan globaalista megatrendistä, joka muuttaa ruokailutottumuksia. Ihmiset haluavat syödä terveellisemmin ja kaura iskee siihen trendiin kauhean hyvin. Ja se trendi on tullut jäädäkseen. Ei ole ohimenevä juttu, vaan tässä muutetaan ihmisten ruokailutottumuksia, Kukkonen kertoo :lle.

