- Laita uuni lämpenemään 125 asteeseen ja aseta leivinpaperi uunipellille.
- Tee pohja. Erottele kananmunien valkuaiset kulhoon. Säästä keltuaiset täytettä varten. Käytä putipuhdasta ja kuivaa astiaa. Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi.
- Sekoita pohjan kuivat aineet keskenään.
- Lisää sokeriseos lusikallinen kerrallaan valkuaisvaahdon sekaan ja jatka vatkaamista, kunnes seos on kuohkeaa, kiiltävää ja sokeri on ehtinyt sulaa sekaan kokonaan.
- Sekoita marenkivaahdon joukkoon sitruunamehu tai suola.
- Levitä marenki leivinpaperin päälle halkaisijaltaan noin 25 cm:n pohjaksi. Jätä pohja keskeltä matalammaksi täytettä varten. Halutessasi voit käyttää myös pursotinta.
- Kuivata pohjaa 125-asteisessa uunissa, kunnes se on täysin kypsä ja kevyt (noin 2 tuntia). Anna pohjan jäähtyä rauhassa.
