- Avaa keittojuurespakkaukset ja asettele juurekset vuokaan. Pilko ne halutessasi pienemmiksi. Kuutioi neljä pestyä perunaa mukaan. Perunoita ei tarvitse kuoria.
- Mausta kasvikset suolalla, pippurilla ja oliiviöljyllä. Lisää vuokaan valkoviiniä.
- Murusta kanaliemikuutio veteen ja kaada neste vuokaan tai käytä valmista kanalientä.
- Raasta yhden sitruunan kuori kasvisten päälle. Leikkaa sitruuna neljään osaan ja asettele vuokaan.
- Mausta broilerin koipireidet suolalla ja harissalla. Hiero maustetahna hyvin nahan pintaan. Asettele ne vuokaan kasvisten päälle. Purista lihan ja kasvisten päälle juoksevaa hunajaa.
- Laita kansi päälle tai viritä päälle folio ja paista vuokaa 200 asteessa noin 45–50 minuuttia välillä sekoitellen. Poista kansi noin vartin paistamisen jälkeen.
