Miljoonia osakeannilla kerännyt AlfaTV-kanava on menettänyt osakepääomansa. Yritys ilmoittaa etsivänsä uusia rahoitusvaihtoehtoja
Näkyvästi lanseeratun AlfaTV-kanavan omistava Brilliance Communications Oy on ilmoittanut kaupparekisteriin osakepääomansa menettämisestä. Ilmoitus tarkoittaa, että yhtiön oma pääoma on mennyt negatiiviseksi.
– Osakepääomat on tällä hetkellä menetetty. Rahoitusvaihtoehtoja selvitetään ja neuvotellaan koko ajan. Näyttää erittäin hyvältä. Todennäköisesti hyvin pian pystymme kertomaan positiivisia uutisia, asiat saadaan järjestykseen ja voimme jatkaa strategian mukaista kehittämistä, AlfaTV:n operatiivinen johtaja Vesa Halonen kertoo.
Halosen mukaan rahoitusta voisi tulla yhtiöön osakkailta saatavana pääomalainana tai ”muina toimenpiteinä”.
Lue myös: AlfaTV liittyi Julkisen sanan neuvoston jäseneksi – kristillisdemokraattien rahoittama ohjelma Traficomin syynissä
Osakepääoman menetyksen taustalla on Halosen mukaan se, että mainosmyynti on lähtenyt käyntiin yhtiössä oletettua hitaammin. Halosen mukaan yhtiöllä on kuitenkin yhä kassassa rahaa eikä tv-kanavan toiminta ole vaarassa.
Yhtiön suurin omistaja on kristillinen medialähetysjärjestö IRR-TV ry. Lisäksi muun muassa liikemiehet Eero Lehti ,Toivo Sukari ,Harry Harkimo ja Joni Nelimarkka sekä mediayhtiö Keskisuomalainen ovat sijoittaneet AlfaTV:hen.
Lue myös: Keskisuomalainen sijoittaa AlfaTV:hen – "Halusimme kurkistaa TV-toimintaan"
Viime kesänä alkanut AlfaTV:n osakeanti päättyi lokakuun lopussa. AlfaTV kertoi osakeantinsa saavuttaneen kolmen miljoonan euron tavoitteen ja yhtiön saaneen 1700 uutta omistajaa.
