Arktisten lintujen muutto eli arktika on nyt vilkkaimmillaan. Suomenlahtea pitkin matkaa toukokuussa miljoonia vesilintuja ja satoja tuhansia hanhia kohti arktisia pesimäalueitaan. Virolahdella on jo lähes 20 vuoden ajan järjestetty Arktika-päivät, joilla käy reilun kahden viikon aikana tuhansia lintuharrastajia. Virolahden kunnalle arktika on vuoden tärkein matkailutapahtuma.
Aamukuudelta alkanut linturistely rantautuu puoliltapäivin Virolahdelle Klamilan satamaan. Laiva on lastattu arktikasta eli arktisten ranta- ja vesilintujen muutosta kiinnostuneilla lintuharrastajilla.Vielä satamassakin kiikarit nousevat nopeasti, kun taivaalle ilmestyy mehiläishaukka.
– Haukkoja, haarahaukka ja mehiläishaukka ja sitten oli varpushaukka ja vesipääsky. Hanhimuuttoa oli aika vähän, mutta oli kivoja yllätyksiä, kertaa Maria Flinkman risteilyn aikana nähtyjä lajeja.
– Linnuissa kiinnostaa se monipuolisuus. On niin monia erilaisia lintuja ja on kiva laskea, montako lintua ehtii esimerkiksi vuoden aikana näkemään, sanoo linturisteilylle osallistunut Valtteri Oksanen.
Virolahden tärkein matkailutapahtuma
Virolahden kunnalle arktika on vuoden tärkein matkailutapahtuma, joka kerää kuntaan joka kevät yhteensä noin 10 000 lintuharrastajaa eri puolilta Suomea.
– Matkailullisesti Arktika-päivät ovat tärkeimmät. Tänne tulee ihmisiä ympäri Suomen ja majoituspaikat ja palvelut ovat hyvässä käytössä. Tänä vuonna on tosi vilkasta, ehkä enemmän kävijöitä kuin koskaan ennen, iloitsee Virolahden kunnan matkailupäällikkö .


