Poliisi on ottanut kiinni tuntomerkkeihin sopivan naisen Ateneumin taidemuseon töhrimisestä epäiltynä.
Helsingin poliisin mukaan kiinni otettua epäillään tällä hetkellä vahingonteosta.
Teon motiivista poliisilla ei ole käsitystä, sillä häntä ei ole ehditty vielä kuulustella, päivystävä tutkinnanjohtaja, rikosylikomisario Toni Uusikivi kertoo.
– Sen verran voidaan todeta, että täysi-ikäinen nainen kyseessä, päivystävä tutkinnanjohtaja sanoo MTV Uutisille.
Saatiin kiinni sattumalta
Uusikiven mukaan nainen saatiin kiinni toisen poliisitehtävän yhteydessä tänä aamuna.
– Olen käyttänyt sanontaa, että hyvällä poliisilla on keskimäärin enemmän myös hyvää tuuria. Se on ihan sitä, että [tilanteessa hoksataan, että] hetkinen, tämähän taitaa olla se [kyseessä oleva epäilty], ja niinhän se nytkin oli. Ja sitten epäilty otettiin kiinni, Uusikivi toteaa.
Kellertävä aine on akryylimaalia
Töhrimiseen käytetystä kellertävästä aineesta ei Uusikivellä ollut vielä tarkempia tietoja.
Poliisi tiedottaa Uusikiven mukaan tarkempia yksityiskohtia asiasta huomenna, kun epäiltyä on päästy myös kuulustelemaan.
Ateneumin viestintäpäällikkö Anna Kari kertoi STT:lle sunnuntaina, että töhrimiseen käytetty aine on akryylimaalia.
– Se pitää puhdistaa oikealla tavalla pintoja vahingoittamatta, Kari kertoi.
Hän ei sunnuntaina alkuillasta osannut vielä arvioida, kuinka kauan puhdistuksessa kestää.
Nainen juoksi metrolle vartijat perässään
Poliisi sai eilen lauantaina iltapäivällä hieman ennen kahta ilmoituksen, jonka mukaan Ateneumin pääovia ja niiden ympäristöä oli töhritty maalilla. Myös lähellä sijaitsevan OP-pankin julkisivua oli töhritty.

