Tammikuun lopussa on kulunut kolme vuotta Ison-Britannian erosta EU:sta. Brittien mielipiteet brexitistä ovat hyvin pitkälti ennallaan.
Ison-Britannian kansalaiset äänestivät kesäkuussa 2016 Euroopan unionista eroamisen eli brexitin puolesta. Britannian ero EU:sta astui voimaan tammikuussa 2020. Brittien kannat EU-erosta eivät ole juuri muuttuneet.
– Monille briteille on vaikeaa erottaa koronapandemian ja brexitin vaikutuksia toisistaan. Kansan äänestyskäyttäytyminen muodostuu edelleen paljon sen mukaan, miten poliitikot äänestivät brexit-vaaleissa 2016. Samat ihmiset ovat poliittisesti vahvasti samaa mieltä kuin he ovat viime vuodet olleet, sanoo UK in Changing Europe -ajatushautomon tutkija Sophie Stowers.
Suomen Lontoon-suurlähettilään Jukka Siukosaaren mukaan yksilötasolla brexitin vaikutukset ovat olleet erilaisia esimerkiksi opiskelijoihin ja eläkeläisiin.
– Henkilöiden, joilla on toinen asunto tai loma-asunto jossain EU-maassa, liikkuminen rajojen yli on saattanut vaikeutua. Yritykset ovat joutuneet uuden tilanteen eteen, kun viennin eteen on tullut esteitä, joita ei aiemmin ollut. Vaikutukset riippuvat siis yksilötasolla paljon siitä, miten paljon on intressejä ja liikennettä EU-alueelle, Siukosaari toteaa.
Lue myös: Britannia on virallisesti taantumassa
Lue myös: Britannian hallitus varoittaa alkaneen viikon tuovan veronkorotuksia varsinkin varakkaille
Ovatko britit huolissaan sähkön ja kaasun riittävyydestä talven lähestyessä?
– Luulen niin. Poliittinen tilanne Britanniassa on vaikea, sillä elinkustannuskriisi on päällä ja jossain määrin sitä ei voi erottaa Venäjän hyökkäyssodasta Ukrainassa. Kaasun hinta nousee ja ruoan maahantuonti takkuaa. Ihmiset kuitenkin epäröivät Ukrainan sodan ja hintojen nousun yhdistämistä toisiinsa, sanoo Sophie Stowers.
