Vasta älykellon toimimattomuus sai Daniellen tajuamaan, että jatkuva askelmäärien ja treenitilastojen tuijottaminen ei olekaan hänelle hyväksi.
MTV Uutiset kertoi aiemmin, miten teknologiajätti Garminin yhteydet olivat poikki useita päiviä. Garmin on vahvistanut joutuneensa kyberhyökkäyksen kohteeksi.
Kuten lukemattomilla muillakin treenin ystävillä, myös Danielle de Wolfella on Garminin kello.
– En koskaan ollut ajatellut sitä, millainen voima älykellollani oli, ja miten se minua kontrolloi, kunnes Garmin kaatui maailmanlaajuisesti, Danielle kuvailee Metro-lehden kirjoituksessaan.
Oli tottunut selaamaan treenitilastoja kymmeniä kertoja päivässä
Kun älykello ja sen sovellus ei toiminutkaan, Danielle tajusi pian, että hänen suhteensa liikuntaa tarkkailevaan kelloon on vinoutunut. Aiemmin askelista, unirytmistä ja treeneistä kootun datan tutkiminen oli vaikuttanut vain tavanomaiselta ajanvietteeltä.
– Tarkistin sovelluksen tasaisin väliajoin ainakin 15 kertaa päivässä, ja kun askelmääräni ja kalorinkulutukseni tasaisesti lisääntyivät, koin lämmintä tyytyväisyyden tunnetta, Danielle kuvaa.
Danielle ei ollutkaan kiintynyt pelkästään treenin aiheuttamaan hyvänolontunteeseen, vaan myös siihen, että kello laski etäisyyksiä ja virtuaalinen treeniyhteisö onnitteli, kun Danielle onnistui tavoitteissaan. Muun muassa juoksua harrastava nainen olikin aiemmin pitänyt älykelloa vain järkevänä sijoituksena.
