Digimummo Liisa, 71, auttaa muita vanhuksia digiaikaan, kun korona katkaisi yhteydenpidon – 93-vuotiaan sokean tablettigurun esimerkki todistaa, että kuka tahansa voi oppia

– Päädyin kouluttamaan ihmisiä laitteiden kanssa Jyväskylän maalaiskunnassa. Olin saanut paljon neuvoja siihen lähipiiriltäni, ja minulla oli aivan valtava kiinnostus oppia lisää.

Kuvassa Ruusila kantamassa ylpeänä Word Perfect -ohjelmalla väsättyä gradu-työtään Jyväskylän yliopistolle.

Ruusila kertoo suorastaan rakastuneensa aikoinaan Word-tekstinkäsittelyohjelmaan, joka mullisti kirjoitusrutiinit lopullisesti.

– Tein Jyväskylän yliopistossa aikoinaan ylempään tutkintooni gradua ja sain tehdä sen sellaisella ohjelmaa kuin Word Perfect. Tuntui mahtavalta, kun ohjelmalla pystyi tekemään kaiken ikään kuin automaattisesti. Sai lisättyä sivunumerot, sisennykset, kaikki. Se innosti minua niin paljon, että gradu valmistui ensimmäisenä.

"Jos mummo haluaa oppia Skypen käytön, pitää keskittyä siihen yhteen asiaan"

Ruusila tekee ikäihmisten auttamista vapaaehtoistyönä. Opettaminen on hyvin pitkälle yksilöopetusta, sillä hänen mukaansa kerrallaan suurelle joukolle opettaminen ei toimi.

Ikäihmisiä auttaessa on hänen mukaansa tärkeää, että asiat otetaan haltuun hitaasti yksi kerrallaan.

– Jos mummo haluaa oppia Skypen käytön, pitää keskittyä siihen yhteen asiaan. Sitten kun se on hallussa, pikkuhiljaa voidaan laatia uusia suunnitelmia. Usein virheenä on se, että yritetään opettaa kaikki mahdollinen yhdellä kertaa. Pitää olla yksi selkeä päämäärä heti aluksi alkuun.

70 prosenttia yli 75-vuotiaista ei ole koskaan käyttänyt internetiä.

Ruusilan mukaan kuka tahansa ikäihminen voi oppia esimerkiksi käyttämään tablettia, kunhan opetusmetodit ovat oikeat. Hän oli ennen korona-aikaa tutoroimassa Jyväskylän kesäyliopiston vetämässä valtakunnallisessa ikääntyvien digiosaamisen kehittämishankkeessa Keuruun kirjastossa ja häneen teki siellä suuren vaikutuksen 93-vuotias nainen, joka osasi käyttää tablettia.

– Nainen oli lähes sokea ja hän ei käytännössä nähnyt mitään tabletin ruudulta. Hän oli kuitenkin 90-vuotiaana opetellut jonkun opastamana käyttämään laitteen ääniohjausta. Hän tilasi sillä nettikirjoja ja kuunteli niitä. Kun hän kertoi minulle laitteen ääniohjauksesta, niin minä olin tällä kertaa siinä se oppiva osapuoli.

– Olemme soitelleet naisen kanssa korona-aikana puhelimitse. Hänen esimerkki sai minut uskomaan siihen, että kuka tahansa voi oppia, kun on itsellä halu ja into. Se oli vaikuttavaa, että hän pystyi näkövammaisenakin selviämään asioista.

Ikäihmisten jääminen digitalisaation ulkopuolelle huolestuttaa

Korona-arestin alkamisen jälkeen monessa perheessä on pohdittu, kuinka omia isovanhempia on mahdollista tavata. Ruusila ei kuitenkaan ole ainoastaan huolissaan korona-ajasta. Hän on huomannut, että suuri osa ikäihmisistä jää tällä hetkellä digitaalisten palvelujen ulkopuolelle, koska se on nykypäivänä niin tärkeä osa sujuvaa asioiden hoitamista.

– Kaikilla ihmisillä ei ole yhtenäisiä tietoteknisiä taitoja. Maamme digitaalinen kehitys aiheuttaa eriarvoisuutta ihmisten välillä. Välillä tuntuu, että kehityksessä on menty digitalisaatio ja tekniikka edellä ja unohdettu se ihminen.

Lue myös: Seniorikylä torjuu ikääntyvien yksinäisyyttä Kouvolan asuntomessuilla – muuttaa voi jo työikäisenä ja kylään saa perustaa vaikka oman kanalan

Ruusila toivoo, että sovellusten ja laitteiden kehittäjät ajattelisivat työssään myös ikäihmisiä. Sovellusten nopea päivitystahti ja monimutkaiset ominaisuudet ovat omiaan hämmentämään aloittelevaa käyttäjää.

– Ikäihmisiä on opetettava aivan eri tavalla kuin lapsia ja nuoria. Mielestäni pitää olla saatavilla laitteita, joissa ei ole liian paljon tavaraa ja nähtävää. Kaikki fyysiset muutokset esimerkiksi aloituskuvassa hämmentävät paljon ihmisiä.

– Mielestäni niin pankkien kuin yhteiskunnan julkisten palveluidenkin tulisi säilyttää ainakin toistaiseksi mahdollisuus henkilökohtaiseen, puhelimella tai kirjeillä tapahtuvaan asioitiin.

Lue myös: Digitalisaatio voi raivata polun sosiaaliturvan tukiviidakkoon, mutta myös kasvattaa eriarvoisuutta

Digimummon mukaan ketään ei kuitenkaan tarvitse pakottaa käyttämään älylaitteita. Hän kokee, että korona-aikana ihmisen ei välttämättä tarvitse rynnätä välittömästi laitekauppaan, sillä olemassa on edelleen paljon perinteisempiä toimivia tapoja pitää yhteyttä perheenjäseniin ja ystäviin.

– Yksinäisyys on edelleen monelle ikäihmiselle suuri ongelma ja koronatilanne on sitä vain lisännyt. Mikään laite ei sinällään kuitenkaan korvaa sitä aitoa ystävyyttä, joka joskus on syntynyt. Kyllä me pärjäämme myös ilman niitä digilaitteita. Esimerkiksi soittaminen ja kirjeen lähettäminen ovat edelleen arvokkaita tapoja pitää yhteyttä.

– Vaikka ystävyyteen tulisikin pieni katkos, kyllä ystävä ystävän tavoittaa, olipa sitten älylaite tai ei.