EU-maiden ulkoministerit kokoontuvat tänään Brysseliin.
EU aikoo listata Iranin vallankumouskaartin terroristijärjestöksi, kertoo EU:n ulkosuhteiden korkea edustaja Kaja Kallas.
– Asetamme uusia pakotteita Iranille ja oletan, että tulemme lisäämään vallankumouskaartin terroristilistalle, Kallas totesi.
Kallas kommentoi asiaa saapuessaan ulkoministerikokoukseen Brysseliin, jossa asiasta on määrä keskustella. Syy tähän on kaartin osallistuminen Iranin kansalaisprotestien väkivaltaiseen tukahduttamiseen.
Kaartin listaaminen terroristijärjestöksi merkitsisi muun muassa järjestön varojen jäädyttämistä sekä matkustuskieltoa sen jäsenille.
Asialle aukesi tilaisuus, kun asiaa aiemmin vastustaneet isot jäsenmaat Ranska ja Espanja ovat muuttaneet kantaansa, kertoo Euronews. Aiemmin osa jäsenmaista epäröi päätöksen tekoa, koska ne pelkäsivät sen eskaloivan tilannetta Iranin kanssa entisestään.
Listaamista kannattavien jäsenmaiden kanta taas oli, että listaus lähettäisi vahvan poliittisen tuen ilmaisun niin eri puolilla maailmaa asuville iranilaisille kuin Iranin mielenosoittajille.
Iranin vallankumouskaarti on maan hallintoa tukeva sotilasjoukko, jonka Yhdysvallat on julistanut terroristijärjestöksi. Se operoi myös Iranin ulkopuolella, ja on ensisijaisesti uskollinen maan ylimmälle johtajalle ajatollah Ali Khameneille.
Kaarti on osallistunut Iranin viimeaikaisten protestien väkivaltaiseen tukahduttamiseen.
Ihmisoikeusjärjestöjen mukaan Iranin hallintoa vastustavissa mielenosoituksissa on vahvistetusti surmattu lähes 6 000 ihmistä. Järjestöt sanovat tutkivansa vielä tietoja tuhansien muiden ihmisten kuolemista.
Suomesta kokoukseen osallistuu ulkoministeri (kok.).
