Helena Koivu on saapunut Suomeen. Hän kertoi asiasta Instagramissa.
Helena Koivu on saapunut Suomeen. Hän kertoi asiasta Instagramin Tarinat-osiossa, jotka ovat nähtävillä vain 24 tuntia. Päivitysten perusteella hän saapui Suomeen maanantaina.
Toissa viikolla hän kertoi Instagramissa, että odottaa jo kovasti lastensa näkemistä.
– En malta odottaa, että pääsen tapaamaan lapseni, hän kirjoitti.
Jos päivitys ei näy, voit katsoa sen täältä.
Helena ja Mikko Koivun pitkään kestänyt huoltajuuskiista sai kesäkuussa 2023 käänteen, kun parin kolme yhteistä lasta määrättiin muuttamaan Yhdysvalloista isänsä luo Turkuun. Lapset ovat 9-, 8- ja 4-vuotiaita ja ovat asuneet Yhdysvalloissa koko elämänsä. Suomessa he eivät ole käyneet vuoden 2019 jälkeen.
Elokuussa 2023 uutisoitiin myös Minnesotan osavaltion käräjäoikeuden päätöksestä, jonka mukaan

