Ohjatuista kulttuurikävelyistä kaupungissa on muodostunut korona-aikana todellinen hitti. Alan toimija kertoo kiinnostuksen nousseen niin suureksi, että innokkaiden tulva kaatoi hetkeksi jopa verkkosivut.
Juhani Styrmanin kuvailu ohjatuista kaupunkikävelyistä osuu paitsi maailmanaikaan, myös suomalaisuuden ytimeen.
– Kävely on helppo ja turvallinen tapa olla tekemisissä muiden kanssa mutta samalla olla hiljaa.
16 vuotta sitten Styrman perusti Kallion kävelyfestivaalin, jonka ohjattuja kulttuurikävelyitä Helsingin Kalliossa järjestettiin aluksi kerran kuussa.
Kaikki alkoi Kalliossa kuvattujen elokuvien kuvauspaikkojen kiertämisellä ja nykyään kierroksia on esimerkiksi Alppiharjun pommituksista, Sörnäisten, Vallilan ja Hermannin teollisuusalueista ja Kallion kuppiloiden värikkäästä historiasta.
– Festivaali aloitti uudenlaisen kaupunkikävelytrendin. Röyhkeästi uskallan väittää, että minun ideastani se lähti, Styrman kertoo.
Suosia kasvanut pikkuhiljaa
Vuosien varrella ohjattujen kulttuurikävelyiden järjestysväli tiheni. Ilmaisille kävelyille tulivat paitsi kalliolaiset, myös muut kaupungin historiasta kiinnostuneet sekä esimerkiksi työpaikan virkistyspäivän viettäjät, joille Styrman on räätälöinyt maksullisia tilauskierroksia.
Lue myös: Näin rajoitukset höllenevät pääkaupunkiseudulla: Maauimalat ja uimahallit avataan
Kävelyitä on mahdollista tehdä myös omatoimisesti Kallion kävelyfestivaalin verkkosivuilta löytyvien ohjeiden avulla. Viimeisen vuoden aikana omatoimisuutta kiihdytti korona, kun suomalaiset lompsivat kotikulmillaan sekä yksin, perheenjäsenten että korkeintaan yhden oman kotitalouden ulkopuolisen ihmisen kanssa.