Liike Nytin puheenjohtaja Harry "Hjallis" Harkimo on kertonut tänään maanantaina Liike Nytin tulevaisuudesta ja tavoitteista tulevissa kunta-, alue- ja eduskuntavaaleissa.
Liike Nytin puheenjohtaja Harry Harkimo sanoo asettuvansa Helsingissä pormestariehdokkaaksi.
Hän kertoo puolueensa menevän Helsingissä kuntavaaleissa vaaliliittoon, mutta ei paljasta vielä, minkä puolueen kanssa.
Vaaliliitoista muiden puolueiden kanssa käydään Harkimon mukaan neuvotteluita myös muualla Suomessa, mutta sen enempää hän ei asiaa avannut.
Liike Nyt järjesti tänään maanantaina tiedotustilaisuuden, jossa Harkimo ja puoluesihteeri Petteri Redsven valottivat muun muassa kuntavaalien ehdokasasettelun tilannetta.
Harkimon mukaan puolueen varsinainen tähtäin on seuraavissa eduskuntavaaleissa, koska kuntavaaleihin se ei täyttä ehdokaslistaa saa kerättyä.
Hän sanoi asettuvansa itse ehdolle myös eduskuntavaaleissa ja olevansa mukana rahoittamassa puoluetta tulevaisuudessakin.
– En ole miettinyt vielä, miten isosti, pitää katsoa aina tilanteen mukaan.
Elokuussa Harkimo sanoi Helsingin Sanomille, että hän olisi lopettanut puolueensa rahoittamisen. Hän kertoi rahoittaneensa Liike Nytiä 800 000 eurolla.
Perussuomalaisista uutta väkeä
Viime alue- ja kuntavaaleissa vuonna 2021 Liike Nytillä oli noin 500 ehdokasta. Redsven arvelee, että samaan päästään nytkin, vaikka Harkimon mukaan ehdokkaita onkin ollut vaikea saada.
Puolueesta on ollut lähtijöitä, mutta Harkimon mukaan uusia on tullut tilalle suunnilleen saman verran.
– Jäsenmäärä on suunnilleen sama kuin aiemmin. Kunnissa olleista valtuutetuista on 12 lähtenyt ja 11 tullut tilalle. Niistä kolme on sellaisia, joita ei ole julkaistu vielä. Perussuomalaisista taisi olla kaksi, Harkimo sanoo.
