Hukkajoen aliurakoitsijan mukaan hakkuusuunnitelmassa ei oltu mainittu raakkuja, kertoo Helsingin Sanomat.
Suomussalmen Hukkajoella elokuussa raakkuja hakkuutyömaalla tuhonnut työmaan aliurakoitsija kertoo Helsingin Sanomien haastattelussa, että työmaan hakkuusuunnitelmassa eikä korjuuohjeissa mainita jokihelmisimpukoita eli raakkuja ollenkaan.
HS kertoo nähneensä kyseiset asiakirjat.
Elokuussa tapahtunutta raakkujoen yliajoa tutkitaan törkeänä luonnonsuojelurikoksena.
Jopa tuhansien uhanalaisten raakkujen epäillään kuolleen metsähakkuutyömaalla, kun metsäkone ylitti niiden asuinpaikkaa, Hukkajokea, useaan otteeseen.
Aliurakoitsija kertoo nyt siis, että tietoa raakuista ei oltu kerrottu hänelle.
– Tuli ihan puun takaa, että siellä oli raakkuja, aliurakoitsija kertoo HS:lle.
Kun biologi kertoi raakuista paikalla olleelle aliurakoitsijan työntekijälle, työntekijä soitti aliurakoitsijalle.
Aliurakoitsija taas kertoo soittaneensa heti omalle työnantajalleen eli urakoitsijalle. Hän kertoo kysyneensä urakoitsijalta sitä, että pitääkö tieto raakuista paikkansa.
Urakoitsija taas soitti sitten Stora Ensoon, josta tuli jatko-ohje.
"Jatketaan päivän työt loppuun ja selvitellään huomenna lisää" oli hänen mukaansa ohje.



