Finanssivalvonnan mukaan venäläinen öljy-yhtiö Lukoil omistaa Teboilin täysimääräisesti.
Teboilin huoltamoilla ja niiden liikekumppaneilla on 21. marraskuuta saakka aikaa hoitaa keskinäiset maksunsa, kertoo Helsingin Sanomat. Aikaraja on Yhdysvaltain pakoteviranomaisten päätös.
Lehden mukaan päätös tarkoittaa, että Teboilin maksuliikenne toimii normaalisti enää vajaan kuukauden ajan.
Helsingin Sanomat kertoo Finanssivalvonnan selvittäneen torstaina, että venäläinen öljy-yhtiö Lukoil omistaa Teboilin täysimääräisesti. Omistusosuus vaikuttaa oleellisesti siihen, miten Yhdysvaltain julkistamat uudet pakotteet osuvat yhtiöön.
Finanssivalvonnasta arvioitiin aiemmin torstaina Helsingin Sanomille, että pankit saattavat jäädyttää Teboilin rahaliikenteen nopeallakin aikataululla pakotepäätöksen vuoksi. Finanssivalvonta kertoo STT:lle tiedottavansa asiasta vielä torstain aikana.
Suomalaiset pankit eivät muodollisesti joudu noudattamaan Yhdysvaltain pakotepäätöksiä, mutta kansainvälisen rahaliikenteen vuoksi ne käytännössä joutuvat alistumaan pakotepäätöksiin.
Jos rahaliikenne loppuu, Teboil ei pysty maksamaan sille toimitettua öljyä.
Yhdysvaltain dollarin rooli keskeinen
Pankki- ja vakuutusalan yhtiöiden järjestön Finanssiala ry:n johtava asiantuntija Mika Linna arvioi aiemmin torstaina STT:lle, että Yhdysvaltain pakotteiden vaikutus Teboiliin ei tuoreeltaan ollut selvä.
– Vaikka Suomen valtio ei sinänsä tunnusta Yhdysvaltain pakotteita sitoviksi, niin käytännössä ne kuitenkin vaikuttavat kansainvälisesti toimiviin yrityksiin sekä finanssilaitoksiin, hän sanoi.
– Yhdysvaltain dollarin ja pankkien rooli kansainvälisessä maksujenvälityksessä on keskeinen, ihan toista luokkaa kuin Britannian.
Linna totesi, että Yhdysvaltain asettamat pakotteet ulottuvat myös kaikkiin yrityksiin, jotka ovat vähintään 50-prosenttisesti Rosneftin tai Lukoilin omistuksessa. Teboil tunnetaan Lukoilin tytäryhtiönä.
