Elina Kanerva kertoo Iltalehdelle löytäneensä uuden kumppanin.
Edesmenneen poliitikon Ilkka Kanervan leski Elina Kanerva (ent. Kiikko) kertoo Iltalehdelle löytäneensä elämäänsä jälleen rakkauden. Ilkka Kanerva menehtyi huhtikuussa 2022. Pariskunta oli yhdessä vuodesta 1999 lähtien ja naimisiin he menivät 2019.
Puolison menehdyttyä Elina Kanerva oli vannonut jatkavansa elämäänsä yksin. Hän kertoo saaneensa miehensä menehtymisen jälkeen paljon erilaisia yhteydenottoja sekä treffipyyntöjä, muttei hän pitänyt sitä mahdollisena, että voisi tavata enää ketään uutta.
Lopulta mieli kuitenkin muuttui ja aika alkoi tuntua oikealta. Kanerva kertoo Iltalehdelle olleensa yhdessä uuden kumppaninsa kanssa loppukeväästä lähtien.
– Minulla on elämässäni tärkeä ihminen. Olen onnellinen hänen kanssaan. Meillä on tosi mukavaa yhdessä ja me tapaamme mahdollisuuksien mukaan usein.
Kanerva kertoo edesmenneen puolison olevan yhä hänen mielessään päivittäin ja pariskunnan hääkuva on pysynyt hänen kotinsa seinällä. Kanervan mukaan aika on auttanut häntä surutyössä sekä huomaamaan sen, että elämä jatkuu kuitenkin, menetyksestä huolimatta.
– Uskon, että Ilkkakin olisi halunnut sitä, että minä kuitenkin jatkan elämää, enkä ole koko loppuelämääni yksin. Uskon, että hän olisi minulle sen suonut.
