Väkivaltaisuudet israelilaisten ja palestiinalaisten välillä ovat kiihtyneet pääsiäisenä.
Israelin asevoimat kertoo tekevänsä iskuja Syyriaan vastauksena Syyriasta aiemmin ammutuille raketeille. Asiasta kertovat muun muassa israelilaismediat Times of Israel ja Haaretz.
Asevoimat kertoo tekevänsä Syyriaan iskuja tykistöllä sekä käyttäneensä lennokkeja tuhotakseen Syyriassa olleita rakettien laukaisualustoja, muttei kertonut enempää yksityiskohtia.
Myöhään lauantai-iltana Israelin asevoimat kertoi, että Syyriasta ammuttiin kolme rakettia kohti Israelia. Sunnuntain vastaisena yönä Syyriasta kerrottiin ammutun vielä kolme uutta rakettia. Osan raketeista kerrotaan laskeutuneen Israelin miehittämälle Golanin kukkuloiden alueelle.
Aiemmin tällä viikolla Israelia kohti ammuttiin raketteja Libanonista. Israelin armeija on syyttänyt iskusta palestiinalaistaistelijoita. Vastatoimena Israel on iskenyt sekä Libanoniin että Gazaan.
Jännitteet kiristyneet al-Aqsalla jälleen
Satojen ihmisten kerrotaan linnoittautuneen sunnuntain vastaisena yönä al-Aqsan moskeijaan Jerusalemissa ja valmistautuvan yhteenottoihin Israelin poliisin kanssa. Asiasta kertoo Times of Israel useisiin medialähteisiin pohjaten.
Times of Israelin mukaan Temppelivuorta hallinnoiva Jordania on varoittanut Israelia välttämään moskeijaan linnoittautuneiden ihmisten väkivaltaista poistamista. Israelin ulkoministeriö taas vaatii lausunnossaan Jordanian viranomaisia välittömästi poistamaan palestiinalaiset moskeijasta.
Temppelivuorella sijaitseva al-Aqsa on muslimien pyhimpiä paikkoja. Temppelivuorella sijaitsee myös juutalaisten pyhin rukouspaikka Länsimuuri, jolla juutalaiset vierailevat perinteisesti pääsiäisenä.
