Melissa-hurrikaani runteli pahoin Karibianmeren saarivaltiota Jamaikaa tiistai-iltana Suomen aikaa.
Suomalainen Janita Heiskanen on parhaillaan lomalla Ocho Riosin kaupungissa Jamaikan pohjoisrannikolla.
Heiskanen kuvaili yön jälkeisiä tunnelmia MTV Uutisille keskiviikkoaamuna paikallista aikaa. Suomessa oli tuolloin jo iltapäivä.
– Tunnelma on rauhallinen. Ollaan hotellilla turvassa ja hotelli oli sen verran hyvin rakennettu, että oli todella hyvä turvapaikka.
Hotellissa olleen Heiskasen onnistui yön aikana hakea myös ruokaa.
– Matka neljännestä kerroksesta oli aika mielenkiintoinen. Tuuli oli aikamoinen, että enemmän piti varoa ettei mikään lennä päähän, kertoo Heiskanen ääniviestein.
Heiskanen asetteli sängyn ikkunan eteen suojaksi.
– Ikkuna särisi siihen tahtiin, että en olisi tuntenut oloani turvalliseksi, ellei sen edessä olisi ollut mitään.
Katso koko Heiskasen haastattelu videolta jutun alusta.
Yksi voimakkaimmista hurrikaaneista
Hurrikaanin kerrotaan vaurioittaneen laajalti saarivaltion sähkö- ja viestintäverkkoa. Myös terveydenhuoltojärjestelmä on kärsinyt pahoin.
Melissa tulee todennäköisesti olemaan kautta aikojen viiden voimakkaimman hurrikaanin joukossa Pohjois-Atlantilla.
Jamaikalta hurrikaani eteni Kuubaan kolmosluokan hurrikaanina.
